Omatoimimatka Balkanille ja Itä-Eurooppaan kesällä 2002

Seuraava päivä 2.7. >>

1.7. Superhiks

Kuvateksti: Linnoitus Ohridissa. Vastaranta on Albaniaa.

Nukun melko pitkään ja lähden kaupungille. Käyn ostamassa bussilipun Skopjeen ja hieman syötävää. Menen satamaan odottamaan Ristoa, mutta ei näy. Venaan jonkin aikaa, mutta kun ei miestä näy niin lähden pois. Menen musaliikkeeseen missä eilen olin kuunnellut levyjä ja ostan yhden makedonialaisen bändin levyn. Aivan loistavaa skapunk-musaa, Superhiks on bändin nimi. Aamulla vaihdoin matkashekkini rahaksi, kun ei pankkiautomaattia löydy kaupungista.

Kuvateksti: Sveti Kiril ja Metodij (kyrillisten aakkosten keksijät)

Lähdin katselemaan vanhaa kaupunkia ja nähtävyyksiä. Kaunis kaupunki. Koko päivä meni oikeastaan kävellessä. Iltapäivällä tai oikeastaan illalla alkaa olla nälkä joten ostan kaupasta snickersin ja sipsejä. Menen takas venepoukamaan ottamaan kuvia kun en vielä ole saanut yhtään. Nyttenkin yksi perhe kävelee vastaan ja mies pyytää kahville, mutta kohteliaasti kieltäydyn että saisin viimein kuvat. Juttelemme kuitenkin hieman ja mies on Tukholmasta. Tuli tänne naisen takia, meni naimisiin paikallisen kanssa ja on asunut viisi vuotta Ohridissa. On kuitenkin lähdössä takas Ruotsiin sillä täällä ei ole töitä. Istahdan rantabulevardille ja kirjoitan päiväkirjaa. Kun tulee pimeä lähden koisimaan. Päivällä pappa oli yrittänyt soittaa pariin kertaan ja minä takas mutta ei saatu yhteyttä. Lopulta illalla sain papan kiinni. Olisivat pyytäneet töihin, mutta enpä pääse.

Seuraava päivä 2.7. >>

Etusivu
17.6., 18.6., 19.6., 20.6., 21.6., 22.6., 23.6., 24.6., 25.6., 26.6., 27.6., 28.6., 29.6., 30.6., 1.7., 2.7., 3.7., 4.7., 5.7., 6.7., 7.7., 8.7., 9.7., 10.7., 11.7., 12.7., 13.7., 14.7., 15.7., 16.7., 17.7., 18.7., 19.7., 20.7., 21.7., 22.7.