Omatoimimatka Balkanille ja Itä-Eurooppaan kesällä 2002

Seuraava päivä 20.7. >>

19.7. Warsawa

Kuvateksti: Varsovan rautatieasema

Puolilta päivin Varsovassa. Olin ihan pihalla mihin mennä. Suunnistin eka Lonely Planetin ohjeiden mukaan, mutta turisti-infoa ei ollutkaan siellä. Takas asemalle ja jätin rinkan säilöön. Sitten huomaan, että asemalla on turisti-info ja että olin kävellyt sen ohi. Voi voi :) Kysyin neuvoa miten päästä Vilnaan. Menin ohjeiden mukaan jonkin matkan päähän keskustasta olevaan bussiasemalle ja ostin lipun. Lähdin takas keskustaan ja vanhaan kaupunkiin.

Kuvateksti: Tjaa-a :)

En oikein pidä Varsovasta. Krakova on paljon mukavampi. Mutta on tämä maa kuin Suomi. Sataa usein ja paljon juoppoja kaduilla ja ihmiset on tylsän masentuneen ja vihaisen näköisiä. Melkoinen ero verrattuna eteläiseen Balkaniin. Kiertelin ja kaartelin ja kävin syömässä yhdessä Lonely Planetin suosittelemassa paikassa. Mikcic nimeltään. Ihan hyvää safkaa, mutta ei mikään erikoinen. Taisin olla ainoa asiakas. Kävelin takas juna-asemalle, ostin vähän evästä ja lähdin kävelemään dösä-asemalle, n. 2 km. Hyppäsin kyytiin ja niin mentiin. Päiväkirjan kirjoittamisesta ei tahtonut tulla mitään pomppujen takia, joten aloin lukemaan National Geographya, jonka ostin Krakovasta. Sitten tuli väsy ja bussistakin sammui valo, joten yritin hiukan nukkua. Ei siitä kyllä mitään tullut.

Kuvateksti: Talon kulma Varsovan vanhassa kaupungissa

Seuraava päivä 20.7. >>

Etusivu
17.6., 18.6., 19.6., 20.6., 21.6., 22.6., 23.6., 24.6., 25.6., 26.6., 27.6., 28.6., 29.6., 30.6., 1.7., 2.7., 3.7., 4.7., 5.7., 6.7., 7.7., 8.7., 9.7., 10.7., 11.7., 12.7., 13.7., 14.7., 15.7., 16.7., 17.7., 18.7., 19.7., 20.7., 21.7., 22.7.