Matka Balkanille ja Itä-Eurooppaan kesällä 2002

Jussi Verkkonen
20.2.2004

URL: http://jussi.verkkonen.net/balkan2002/tarina.html

17.6.
Aamulla äiti tuli aikaisin hakemaan minut kotoa. Ajettiin lentokentälle ja hyvästeltiin. Kone lähtisi klo 9.00 ja oli hyvin aikaa, joten vähän aikaa ihmettelin pitkiä check-in-jonoja. Hetken päästä menin jonoon. Pitkän jonotuksen jälkeen pääsin etummaiseksi. Annoin matkatavarat, lentoliput ja passin tarkastajalle. Mutta mitä! Hän sanoi, että passi on mennyt umpeen 4 vuotta sitten! Voi pahus! Edellisen päivän muuton aiheuttamassa sekasotkussa olin ottanut vahingossa vanhentuneen passini mukaan. En enää ehtinyt hakea voimassa olevaa passiani kotoa, vaan onneksi kentällä sai teetettyä pikapassin. Juoksin poliisin puheille ja hän teki 10 minuutissa uuden passin. Hieman kiire tuli, juosta täytyi, mutta ehdin kuin ehdinkin ajoissa koneeseen. Passi maksoi 45 euroa, joten kalliiksi tuli, mutta pakkohan se oli hommata, että matkaan pääsi. Viimein koneeseen päästyäni istahdin alas ja vieressäni istui iso mies. Ajattelin hänen olevan joku unkarilainen mafiamies, lento Istanbuliin kun meni Budapestin kautta. Syötyämme hän kuitenkin alkoi sonkata suomea ja aloimme juttelemaan. Kummallinen mies. Juttelimme kaikenlaista matkustuksesta lähinnä.

Vaihdoin konetta Budapestissä ja Istanbulissa olin muutaman tunnin kuluttua. Passintarkastuksen jälkeen menin hakemaan tavaroitani. Siinä odotellessani joku nuori nainen kysyi keskustaan menosta. Aloimme juttelemaan. Oli Puolasta, mutta työskentelee Lontoossa tällä hetkellä. Piti tulla poikaystävänsä kanssa lomalle tänne, mutta poikaystävä oli jämähtänyt Iranissa rajalle. Mies on iranilainen, mutta saanut englannin passin ja tämä passi tuotti ongelmia omasta kotimaastaan pääsyn kanssa. Kummallista. Me lähdemme tytön kanssa yhdessä etsimään lentokentältä pois pääsyä. Vastaan tulee joku mies joka tarjosi hotelleja. Päätimme mennä katsomaan. Hieno toimisto. Toinen mies, isompi herra, alkoi esittelemään hotelleja, mutta ei sanonut hintaa. Lopulta sanoin, että 10 USD/henkilö/yö. Vähän hämmästyi, mutta tarjosi meille 2 hengen huonetta 15 USD/henkilö/yö. Pitkän harkinnan ja epäilyn jälkeen päätimme ottaa huoneen ja maksoimme jopa etukäteen yhden yön. Luulivat kai meitä pariksi kun tarjosi kahden hengen huonetta. Mutta ei haittaa, tulee näin halvemmaksi. Lähdemme ilmaiseen kyytiin hotellille. Matkalla vasta sain tietää tytön nimen, Ela. Juteltiin niitä näitä ja hieman tutustuttiin toisiimme. Iäksi arvioin n. 25-30, mutta en kehdannut kysyä.

Lopulta saavuimme kaoottisen liikenteen jälkeen hotellille Sultanahmedin kaupunginosaan. Hotelli on lähellä kaikkia päänähtävyyksiä kaupungissa. Hotelli näytti ihan mukavalta ja onkin sitä. Riski näköjään kannatti ottaa, hyvä hotelli. Ihailimme näkymiä merelle. Mietimme huoneessa mitä tehdä ja minne mennä. Hän valitteli ettei halua olla tiellä jos haluan yksin liikkua, mutta sanoin, että tulin tänne tutustumaan ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin. Niin sitten päätimme lähteä yhdessä kaupungille. Jossain vaiheessa hän alkoi katumaan, että otimme saman huoneen. Hänen mielestään järjestely ei haitannut, mutta hänen muslimi poikaystävänsä ei välttämättä tykkäisi hyvää. Ymmärtäähän tuon. Soitteli pitkin päivää poikakaverilleen. Kävimme illalla kaupungilla, mutta emme oikeastaan ehtineet nähdä paljon muuta kuin Sultanahmedin turistialueen ja -ravintolat.

18.6.
Aamulla hyvälle ja täyttävälle aamupalalle. Päätimme lähteä katsomaan päänähtävyydet, Grand Bazar, Sininen moskeija, Haga Sofia sekä käydä Aasian puolella. Nämä kävimmekin läpi. Basaarissa Ela etsi tyynyliinoja. Jämähdimme yhteen kauppaan missä mukavan oloinen nuori mies kaupitteli liinoja. Ela ei osannut päättää minkä värisen liinan ottaa. Juttelimme myyjän kanssa paljon ja tarjosi meille omenateet. Juttelimme lisää ja hän lupasi hakea meidät illalla hotellilta ja lähteä näyttämään Taksimin kaupunginosaa. Basaarin jälkeen kävimme katsomassa Sinisen moskeijan ja Haga Sofian. Hienoja paikkoja. Sen jälkeen lähdimme etsimään lauttaa Aasian puolelle. Satamassa mies tuli esittelemään tarjousta risteilystä Bosporin salmella. Hinta 15 000 000/henk., kun normaali reittilautta maksaa vain 600 000/henk.. Ei ollut vaikea valinta, halvempi. Aasian puolella olimme jonkin aikaa, kävelimme hiukan ja lähdimme takaisin. Ei ollut ainakaan sataman läheisyydessä mitään kiinnostavaa. Oli lähinnä joku asuinalue. Ostin junalipun Thessalonikiin, jonka jälkeen lähdimme hotellille. Ela oli taas soitellut pitkin päivää poikaystävälleen ja oli nyt päättänyt että ottaa oman huoneen. 5 USD/yö piti maksaa lisää omasta huoneesta, mutta eipä tuo kauheasti haittaa.

Kaupungilla kun kävelee niin koko aika on joku "kimpussa". Ensin juttelee jotain niitä näitä ja sitten pyytää tulemaan ravintolaansa tai mattokauppaansa tms. Aluksi sitä jutteli jokaisen kanssa, mutta sitten oppi jo, että ei kannata alkaa puhua. Osaavat monia kieliä hieman ja ovat oikein lipeviä suustaan. Aika usein meille alettiin ensin puhua venäjää. Suosituin tapa aloittaa keskustelu on kysyä mistä maasta on kotoisin. Kun ei sanonut jotkut yrittivät arvata. Melko moni veikkasi Puolaa ja oikeinhan se puoliksi meni. Minua luultiin lähinnä tshekkiläiseksi tai slovakialaiseksi. Mutta kun kuulivat, että olen Suomesta yleisin vastaus oli "terve terve, mitä kuuluu?". Ja käden puristus päälle. Ja kun kuulivat meidän tavanneen vasta lentokentällä muutama päivä sitten eivät olleet uskoa. Ela jo ehkä hieman turhautui välillä kun puhuin aina totta meistä, mutta minkäs sitä suomalainen luonteelleen mahtaa ;) Hotellilla Ela ei ollut oikein luottavainen, että Gyrzal, se tyynyliinakauppias, tulisi hakemaan meitä. Sovimme, että menen alas katsomaan josko hän olisi tullut ja siellähän se. Ela tuli myös alas eikä ollut uskoa silmiään. Päätimme lähteä, pakkohan se oli. Ja ainakin minä olin innoissani. Ehkä tyhmä olin kun luotan ihmisiin. Ela ehkä ajatteli liikaa poikaystäväänsä ja oli siten epäileväinen. Kävin vaihtamassa paidan ennen kuin lähdimme. Ela jäi vielä pitkään meikkaamaan ja odottelimme yhdessä Gyrzalin kanssa respassa. Lopulta Ela saapui ja lähdimme Gyrzalin autolla liikkeelle. Onpa iso kaupunki. Koko aika vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Paljon on myös ihmisiä. 15 milj. asukasta Istanbulissa. Taksimissa menemme ensin yhteen garden-tyyliseen paikkaan juomaan teetä. Hieno paikka. Sisäpihalla taivasalla joku puutarha missä on säkkituoleja ja tuoleja siroteltu sikin sokin. Vaihdoimme paikkaa ja menimme johonkin kuppilaan missä oli live-bändi. Hyvin soittivat, mutta soittivat niin tautisen lujaa, että ei siellä pystynyt olemaan. Gyrzal osti Elalle ruusun joltain pikkutytöltä joka tuli kauppaamaan niitä. Lähdimme ulos ja vastaan tuli joku musaliike, avoinna vielä joskus klo 22-23 aikoihin! Menimme sisälle ja ostin CD:n turkkilaista musaa. Koko kaupunki oli sekaisin sillä Turkki oli päivällä voittanut Japanin MM-futiksessa. Kansa tanssi ja juhli kadulla ja autot ajoivat töötti pohjassa Turkin liput ikkunoista liehuen. Mahtava fiilis. Päivällä hotellilla ollessamme oli hauskan kuuloista kun Turkki teki ottelussa maalin niin kadulta kuului kaamea hurraa huuto ja mekastus. Kuulosti kuin koko kaupunki olisi yhteen ääneen huokaissut ja huutanut. Katselimme kaupungilla hetken aikaa juhlaa ja lähdimme sitten takaisin hotellille. Gyrzal lupasi hakea meidät myös huomenna. Lupasimme miettiä asiaa.

19.6.
Yhdeksän jälkeen menimme aamiaiselle. Mietimme taas mitä tehdä. Palatsi oli näkemättä, joten suuntasimme sinne. Iso ja mahtava paikka, kyllä sulttaanien on kelvannut asua. Hienoja puistoja ja ennen kaikkea rakennuksia. Oli vain sikakallis tämäkin, 15 000 000 liiraa maksoi sisään. Lisäksi jos olisimme halunneet mennä haaremiin tai aarrekammioon olisi pitänyt maksaa uusi 15 milj. molemmista. Palloilimme ympäriinsä. Joku ihme paraati tms. tuli ja paljon perinteisiin asusteihin pukeutuneita miehiä marssi. Musiikki soi ja turistit säntäilivät innostuneesti ympäriinsä kamerat silmillä. Paraati meni rinkiin ja aloittivat soittaa musiikkia ja laulaa vanhoja turkkilaista/arabialaista musiikkia. Todella hienon kuuloista. Ennen palatsiin menoa menimme jonkin aidatun alueen sisälle hienojen näkymien takia, mutta meidät ajettiin pois sieltä. Kummallista, ei siellä ollut kuin heinää. Tämä päivä jäi hiukan lyhyeksi, sillä väsytti niin paljon, että menimme hotellille nukkumaan. Heräsin siihen kun Ela tulee sanomaan, että Gyrzal on tulossa hakemaan meitä. Niinpä lähdimme taas. Meidän piti mennä vain lyhyeksi aikaa johonkin kuppilaan lähelle, mutta jotenkin päädyimme hotelli Hiltonin terassille. Kallista oli, mutta niin oli hieno paikka kyllä ja hienot näkymät kaupunkiin. Melko pitkään olimme siellä ja lähdimme takaisin hotellille. Kiitin ja hyvästelin Gyrzalin. Emme enää näkisi sillä huomenna lähden eteenpäin. Elan hyvästelin hotellilla. Vaihdoimme osoitteet ja juttelimme hiukan ennen nukkumaanmenoa.

20.6.
Aamulla suihkun kautta aamupalalle. Paljon en pystynyt syömään, ehkä jännitti hiukan kun varsinainen matkustus alkaa. Kamat kasaan ja juna-asemalle. Paljon ei ole junassa matkustajia Kreikkaan. Suurin osa vähästäkin on turisteja. Pitkä ja unelias matka Turkin ja Kreikan rajalle. Vaikka matka ei ole kovin pitkä kesti se kauan. Rajan ylitys oli kokemus sinänsä. Turkkilaisia sotilaita seisoo kiskojen vieressä pyssyt kädessä ja tiukka ilme kasvoillaan. Kreikan puolella tultaessa joudumme vaihtamaan junaa ja passimme otettiin pois. Myöhemmin samalla Pythionin raja-asemalla passit jaettiin takaisin. Vaihtoyhteydet on varsin kehnot. Tunnin päästä lähtisi pikavuoro, mutta joutuu maksamaan lisämaksua ja on kaiken lisäksi huonoon aikaan minun kannaltani Thessalonikissa puolilta öin. Jään siis odottelemaan tavallista vuoroa joka lähtee n. 3 tunnin kuluttua ja on Thessalonikissa seuraavana aamuna klo 06. Ärsyttää. Miksi, oi miksi, ei voi olla suoraa ja nopeaa junayhteyttä Istanbulista Thessalonikin kautta Ateenaan. Pythion on vielä niin korpiasema kuin olla ja voi. Ei mitään muuta kuin asema ja muutama asuintalo. Lopulta juna tuli ja hyppäsin samaan vaunuun jonkun meksikolaisen pojan ja saksalaisen tytön kanssa. Matkustimme yhdessä Thessalonikiin. Saksalainen oli ollut yksin matkustelemassa Turkissa viikon. Meksikolainen oli tullut Dubliniin opiskelemaan ja lähtenyt nyt pitkälle reissulle Europpaan. Oli ollut jo Kreikassa ja koitti mennä Istanbuliin, mutta ei päässyt kun ei ollut viisumia. Jenkkiläiset, kanadalaiset ja aussit pääsivät kuitenkin rajan yli ja pystyivät ostamaan viisumin vasta Istanbulissa. Mutta jos on meksikolainen ei onnistu. Kyllä poikaa harmitti. Rajalta hän osti lipun Ateenaan. Junan vaihto oli Alexandropolissa ja muutama tunti aikaa. Lähdimme mexikolaisen kanssa kaupungille ja syötiin. Junassa Thessalonikiin menimme taas kolmistaan samaan vaunuun. Eka menimme vahingossa 1. luokan vaunuun ja täytyi vaihtaa vaunua. Mentiin yhteen koppiin missä oli yksi kreikkalainen tyttö. Oli menossa Igoumenitsaan moottoripyörien kokoontumisajoon. Mekin olimme meksikolaisen kanssa ajatelleet mennä myös Igoumenitsaan, sillä sieltä lähti lauttoja Italiaan, minne meksikolainen oli menossa. Niin päätimme mennä sinne, mutta tyttöä emme enää nähneet.

21.6.
Aamulla aikaisin Thessalonikissa. Menemme bussiasemalle ja ostamme liput Igoumenitsaan. Väsyttää aivan sairaasti. Pari tuntia piti venata lähtöä ja nuokuimme kahvilan tuoleissa. Viimein pääsimme kyytiin. Nukuimme melkein koko matkan, 8 tuntia. Hienot maisemat ja tie oli kapeaa ja mutkaista serpentiinitietä vuoristossa. Viimein Igoumenitsassa ja etsimme matkatoimiston. Se ei ollut vaikeaa, sillä koko rantatie on täynnä matkatoimistoja. Silmänkantamattomiin. Muutama hotelli ja pankki mahtui väliin. Mutta mitä! Täälläkin on lakko, satamassa. Itse asiassa koko Kreikan kaikki satamat on kiinni lakkojen vuoksi. Mikään laiva ei liiku. No voihan. Kukaan ei tiedä milloin lakko loppuu. Ehkä maanantaina, ehkä tiistaina, ehkä ensi viikolla. Ihmettelemme mitä tehdä. Ei voi olla totta. Kyllä meksikolaisella on huono tuuri. Kiroaa jo itse kun ei pääse kreikasta pois ;) Itsellä menee myös suunnitelmat uusiksi. Ajattelen, että skippaan Kreikan ja menen suoraan Albaniaan. Menen internet-kahvilaan ja Fransisco menee etsimään huonetta. Sekin tuntuu epätoivoiselta, sillä kaikki hotellit tuntuu olevan täynnä. Mutta hän löytääkin huoneen 20e/henkilö. Kallis on, mutta otamme sen. Lähdemme kaupungille. Täällä ei ole mitään. Vain satama. Paljon kauppoja ja matkatoimistoja, mutta asiakkaita ei tunnu olevan. Ei mitään kiinnostavaa oikeastaan. Menemme nukkumaan. Illalla olin päättänyt, että lähden ekalla bussilla Ateenaan.

22.6.
Kello soi, mutta lepään vielä hetken. Onhan kello Turkin ajassa eli tuntia aikaisemmassa, ajattelin. Nousin ylös ja Fransisco kysyy, että mitä teen. Kello on jo 8:40 ja bussi lähtenyt 10 min sitten. Voi ei. Kello olikin Kreikan ajassa. Pahus. Täytyy ottaa seuraava dösä. Avaan partsin oven ja huomaan, että laivat liikkuvat. Hä? Jippii! Hieman sekava olo. Lähdemme ulos ja lakko on tosiaan loppunut. Fransisco ostaa lipun Venetsiaan ja itse ostan bussilipun Lefkadaan Prevezan kautta, sillä täältä ei mene lauttoja Kefalloniaan. Sitten huomaan, että olin unohtanut vartalokukkaroni tyynyn alle ja juoksen äkkiä hotellille. Siivoojat oli ilmeisesti löytäneet sen ja sain takaisin. Huh. Fransiscon lautta lähtee tunnin kuluttua joten hyvästelimme toisemme ja vaihdoimme sähköpostiosoitteet. Bussi lähtee vasta parin tunnin kuluttua. Prevezan bussiasemalla ihmettelen mitä pitäisi tehdä. Joku nainen tulee neuvomaan hyvällä englannilla, että pitää ottaa lautta salmen toiselle puolelle. Niinpä menen taksilla sinne kun kuulin että kävellen kestää 50 minuuttia, mutta se olikin vain 15 minuuttia, sillä satama oli aivan vieressä. No 2,30 euroa taksimatkasta ei ollut paha hinta. Salmen toisella puolella ei ole mitään ja ihmettelen missä on se bussi eteenpäin. Taksikuski sanoo, että dösä lähtee vasta reilun tunnin kuluttua Lefkada Cityyn. Päätän ottaa taksin Lefkada Cityyn ja katsoa josko sieltä olisi bussiyhteys Vasillikiin mistä lautta Kefalloniaan lähtee. Eipä ollut, mutta Lefkada Citystä tulee kyytiin yksi poika ja niin menen taksilla aina Vasillikiin asti. Taksi maksoi huimat 45 e, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut mikäli halusi ehtiä tämän päivän aikana Kefalloniaan. Lauttamatka kesti tunnin. Fiskardoon, Kefalloniaan pohjoisimpaan kylään saavuttaessa, viimeinen dösä Samiin oli lähtenyt eikä huomenna kulje koska on sunnuntai. Voi pahus. Taksia en enää ota, maksaisi 22 euroa Samiin. Niinpä on jäätävä tänne kahdeksi yöksi. Vähän aikaa kiertelen ja katselen kylää. Melko turistivoittoinen paikka. Sitten menen parkkipaikalle. Yksi tyttö tulee kysymään tarvitsenko huonetta. Aloitamme tinkimisen :) 35 euroa kahdelta yöltä. Pimeän tultua lähden katsomaan iltaelämää. Eipä sitä paljon ole, ravintoloita vaan. Käyn supermarketissa (paikalliset supermarketit ovat suomalaisten lähikauppojen kokoa) ostamassa ruokaa ja postikortteja. Huoneessa ei ole ollenkaan peittoja, joten täytyy nukkua "alasti". On kyllä niin kuuma että peiton kanssa voisi olla vain liian kuuma.

23.6.
Aamulla joskus liian aikaisin alkaa kukko kiekua vastapäisen talon pihassa. Aargh! Onneksi saan uudestaan unen päästä kiinni. Yhdeksältä herään ja käyn suihkussa. Sitten tullaan hakemaan. Olin tytön kanssa eilen sopinut, että hän käy heittämässä mut Assoksen linnaan ja takas. Mutta 15 euroa on liikaa moisesta matkasta ja kieltäydyn kohteliaasti. Saan kreikkalaisen jääkahvin joka on hyvää! Yleensä en pidä mistään jääkahvista tai -teestä, mutta ainakin täällä se maistui hyvälle. Ehkä Suomen pakkasissa sama maistuisi pahalle ;) Lähden kävelemään kohti rantaa hieman kaupungin ulkopuolelle. Kyllä on kuuma. Menen ottamaan arskaa kalliolle hieman sivuun rannasta ja saan olla yksin. Käyn uimassa ja taas makaan. Jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että iho käryää ja pitää lähteä pois. Auts, mutta pikarusketus piti saada joten aurinkovoidetta ei käytetä. Menen huoneeseeni lepäämään ja taisin jopa torkahtaa. Joskus puoli kymmenen illalla lähden kauppaan ja ostan hieman murkinaa. Ja takas nukkumaan. Ennen sitä levitän vartalolleni after sun -voidetta. Iho on todella kuuma ja punainen. Reppua on hankala kantaa ja kävelykin teki jossain vaiheessa tiukkaa.

24.6.
Jes! Tänään pääsee pois tästä kyläpahasesta. Menen aikaisin aamulla parkkipaikalle odottamaan dösää. Paikalla on myös kaksi pariskuntaa, asuivat samassa käytävässä kuin minä. Mutta dösää ei kuulu. Sitten toisen pariskunnan mies soittaa jonnekin ja kysyy missä dösä viipyy. Tänään on joku juhlapäivä, joten aamulla ei kulje dösää. Vasta iltapäivällä. Ei voi olla totta! Olivat muuten ruotsalaisia. Toinen pariskunta oli Saksasta. Mennään kämppämme terassille ja ihmetellään mitä tehdä. Mut päättävät ottaa taksin Argostoliin, mutta minä kun olen menossa Samiin niin en mene kyytiin. Täytyykö täällä viettää vielä yksi päivä, uskomatonta. Nyt jää nähtävyydet näkemättä ellen ota kallista taksia Samiin. Jonkin aikaa palloiltuani kylässä päätös oli helppo: Pois hinnalla millä hyvällä. Niin otin taksin Samiin, 23 euroa. Kyllä on rahaa palanut aivan liikaa täällä Kreikassa.

Samissa etsin ensin kämpän itselleni ja katselen kaupunkia. Kävin matkatoimistossa kysymässä lauttaa huomiseksi Patrakseen, 10:30 lähtisi. Päätän vuokrata moton eli skootterin ja lähteä katsomaan saarta. Päivän hinnaksi tulee 13 euroa, Fiskardossa hinta olisi ollut 30 euroa. Huima ero. Käyn ensin tsekkaamassa Assoksen linnan ja Myrtoksen lahden rannan saaren pohjoisosassa, melkein Fiskardossa. Ai niin sitä ennen kävin Melissanin järvessä. Hieno paikka, mutta pilattu sillä, että siitä oli tehty turistien "huvipuisto". No ei nyt aivan, mutta sisäänpääsymaksu täytyi maksaa ja jonottaa, että pääsisi lautalla muutamaksi minuutiksi seilaamaan järvessä. Mutta itse järvi on kuin kaivo. Syvä kuoppa kalliossa mihin vesi tulee merestä ja sadevedestä mitkä kulkeutuvat luonnon muokkaamassa "viemärissä" järven alla. Ammoisina aikoina kun ei ollut tehtyä tunnelia järven veden pinnan tasolle, sinne ei varmaan päässyt muuta kautta kuin ylhäältä laskeutumalla n. 50 metriä pystysuoraa kallioseinämää alas. Assoksen linnaan ajaessa reidet hohkasivat punaisina kun aurinko pääsi porottamaan suoraan niihin. Kuuma oli! Assoksen linnasta oli jäljellä enää pienet rauniot siellä täällä, mutta se näytti olleen iso linna. Korkealla kalliolla niemessä. Oli hienot maisemat ja näkymät. Mutta itse linnasta ei ollut paljoakaan jäljellä. Myös itse Assoksen kylä oli tavallinen kylä, ei mitään erikoista. Myrtoksen biitsi oli hmm... hieno. Jyrkän kallioseinämän alla. Kefallonian hienoin ranta, kehutaan. Ylhäällä kalliolta tieltä oli hienot näkymät lahteen, missä ranta on. Kävin katsastamassa alhaalla itse rannan, ei tehnyt yhtään mieli mennä sinne sillä iho on vieläkin hellä eilisen jälkeen. Nyt tuntuu siltä, että tekisi mieli takas kylmään Suomeen ja talven lumisateeseen. On tämä kuumuus semmoinen, että ei sovellu valkoihoiselle ;) Paluumatkalla älysin sentään laskea shortsit perseeseen niin että lahkeet yltti polviin asti. Kiertelin ja kaartelin pitkin pikkuteitä. Eivät muuten antaneet kypärää moton vuokrausfirmasta. Täällä ei kukaan käytä kypärää mopolla tai prätkällä ajaessa. Vain satunnaiset turistit keillä on oma pyörä ja kypärä. Eikä poliisi edes puutu moiseen. Eipä täällä kyllä poliiseja edes näkynyt. Mutta jos on vaikka väärin pysäköity auto niin puhaltavat vain pilliin, että siirräpä auto pois. Päätin käydä myös Drogoratin luolassa, mutta koska sinnekin oli sisäänpääsymaksu jätin menemättä. Palautin skootterin ja menin lepäämään. Nukahdin kuitenkin ja heräsin myöhään. En enää jaksanut lähteä ulos vaan menin saman tien nukkumaan.

25.6.
Nousin hyvissä ajoin ehtiäkseni varmasti lauttaan. Menin matkatoimistoon ostaakseni lipun, mutta nyt oli toinen myyjä paikalla joka sanoi, että aamulautta oli jo lähtenyt 8:30. Ei hyvää päivää. Ei voi olla totta. Ensin sanotaan 10:30 ja sitten kun on ostamassa lippua sanotaan että 8:30. Mikä tätä saarta vaivaa, ei täältä pääse mistään mihinkään fiksusti, paitsi taksilla ;) Kyllä ottaa päähän. Seuraava lautta lähtee vasta 17:45. Pakkohan siihen on ostaa lippu että täältä joskus pääsee pois. En kyllä jaksa tehdä mitään. Iho on vieläkin todella hellä ja rinkan kantaminen on tuskaa. Yritän etsiä jotain penkkiä varjosta, mutta ei täällä ole. Kaikki varjopaikat on kahviloiden terasseja enkä niihin halua. Yksi penkki koko kaupungissa joka on varjossa on paikallisten vanhojen miesten valloittama. Kierrän koko kaupungin rinkan kanssa ja kyllä hiki valuu. Päädyn samaan puistoon ja nyt se penkki on vapaa. Ei kauan. Paikalliset ukot saapuvat taas ja alkavat juttelemaan. Kohta lähtevät taas ja miehiä vaihtuu. Pitkään istun ja katselen kaupungin liikennettä ja ihmisiä. Yksi turvallisuudesta huolehtiva äiti ainakin löytyy. Laittaa kypärät lastensa päähän kun lähtevät pyöräilemään, mutta ei sido kypäriä kiinni ;) Tässä varjossakin on kyllä ihan mukavan kuuma. Yhdessä taulussa oli 39 C. Tässä tuntee itsensä hieman hölmöksi kun miehet puhelevat ylitseni. En kuitenkaan jaksa vaihtaa paikkaa, eikä ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa tätä. Nälkä on, mutta en jaksa ostaa mitään. Täytyy säästää... Vaihdan penkkiä varjoisempaan. Luen Lonely Planetia ja käyn välissä ostamassa piirakkapizzan. Rinkan jätin paikoilleen penkin kupeeseen kun lähdin muutaman korttelin päähän kauppaan. Oli vielä tallella. Lopulta päätän lähteä etsimään internet-kahvilaa. Koko kylässä on yksi ja se on siestalla. Ostan jäden ja haahuilen pitkin satamaa. Hiki virtaa. Jalkateriä polttaa kun sandaalit päästävät kahdesta reiästä säteilyn läpi. Nyt mulla on molemmissa jalkaterissä kaksi punaista läikkää.

Viimein laiva tulee, vajaan tunnin myöhässä. Laivan on Blue Star Ferries ja on ruotsinlaivojen tyylinen. Mut ajetaan kannelle, ilmeisesti rinkan takia. Onneksi kannella on katos niin voi istua varjossa. Matkalla meinaa tulla hieman viileä kun on kova tuuli. Noin kolmen tunnin päästä saavumme Patrakseen. Pimeä on jo ja iltaelämä on vilkasta. Patras on Kreikan kolmanneksi suurin kaupunki, n. 200 000 asukasta. Juna-asema on ihan sataman kupeessa, mutta vika juna on mennyt. Seuraava lähtisi 02:50. Hetken mietin että jättäisi rinkan aseman tavarasäiliöön ja lähtisin katselemaan kaupungin iltaelämää. Viisi tuntia on kuitenkin liikaa ja niin kysyn turisti-infosta halvoista majoituksista. Kaupungissa on hostelli, 9 euroa yöltä, ja niin suunnistan sinne. Rantatietä vain piti kävellä, joten eksyä ei voinut, mutta melko pitkällä se oli. On muuten iso satama. Koko ranta, monta kilometriä. Hostellissa jätän kamat huoneeseen ja käyn hieman kävelemässä satamassa. Yhdessä puistossa on paljon nuorisoa viettämässä iltaa. Kuten myös vanhuksia, lapsia, äitejä ja isejä. Näky on mukava, kukaan ei räyhää vaan kaikki on rauhallisesti. Suomessa olisi vain humalaisia teinejä. Menen nukkumaan.

26.6.
Aamulla huomaan, että sängyssä ei ollut lakanoita. No, hyvin nukkui ilmankin :) En käy suihkussa kun näen millaiset ne ovat, likaiset. Yöllä ei paljon pystynyt nukkumaan kun kova satamaliikenteen melu kuului hyvin. Vilkas tie, missä ajoi mm. paljon rekkoja aivan ikkunan alla. Menen juna-asemalle ostamaan lippua. Vajaa kaksi tuntia lähtöön. Kassaneiti palvelee toista herraa ja jonottaessani yksi taksikuski tulee kysymään olenko menossa Ateenaan. Hän on menossa muutenkin Ateenaan ja ottaisi minut kyytiin junalipun hinnalla 15 euroa. Ilman muuta! Mukavan matkan jälkeen etsin Ateenasta turisti-infoa. En varsinaisesti löytänyt, mutta yhdestä matkatoimistosta sain hostellin osoitteen selville. Niinpä kävelin sinne, vajaa 2 km. Dorm bed 7,5 euroa. Samassa huoneessa on 2 kanadalaista, Quebecistä, ja puhuvat ranskaa. Ovat tulleet 3 kuukaudeksi Eurooppaan matkustelemaan.

Vähän aikaa selailen esitteitä Ateenasta, käyn suihkussa ja lähden ulos. Ostan kaupasta hieman evästä ja menen puiston penkille syömään. Soitan kännykällä samalla bussiasemalle ja kyselen dösistä Albaniaan. Pyytää tulemaan juna-asemalle ostamaan lipun. Hyppään trolley busiin ja yritän ostaa lipun kuskilta, mutta ei onnistu, joten joudun menemään pummilla. Onneksi ei tullut tarkastajia. Linja-autoasema on hiukan epäilyttävästi juna-aseman takana rikkinäisten tehdashallien keskellä. Aseman ulkopuolella albaanit tuijottavat. Ihan kuin gangsterileffoista. Tyhmä valkonaama tulee heidän kulmilleen. Onneksi mitään ei tapahdu. Lippujonokin sujuu hyvin, kukaan ei yritä ryöstää. Vain albaaneja, ei muita, paitsi minä täällä. Jonotus on kyllä sekavaa. Yksi mies vain täyttää lippuja vaikka henkilökuntaa on vaikka kuinka. Koko aika joku tulee jonon eteen ja kysyy jotain. Kamala kalabaliikki. Kun tulee minun vuoroni ja puhun englantia heti yksi kysyy mistä olen. Kysyy myös nimeäni ja minä kysyn hänen. Lipunmyyjä kysyy päivää milloin lähden, ylihuomenna. Saan lippuni ja hieman ihmettelen kun lähtö on klo 21. Juuri n. tunti sitten soitettuani mies sanoi, että joka päivä klo 08.00. Kysyn lipunmyyjältä ja niin se tosiaan on. Matka kestää kuulemma 12 h, vaikka Lonely Planetissa lukee 24 h. No ei haittaa. Tuleepahan yksi päivä lisää Ateenaan.

Lähden haahuilemaan keskustaan. Syntagma-aukiolle. Katson kun parlamenttitalon vahdinvaihto tapahtuu. Hassut asut ja etenkin kengät sotilailla. Pitkät kengänterät ja päässä hapsu niin kuin pipoissa on. Ja kävelevät hassusti. Hassua. Ja turisteja pörrää. Yhdet yrittävät ottaa kuvaa vartijan vieressä, mutta tämä kopauttaa pyssyllään maahan ja toinen vartija tulee ajamaan turistit pois. Lähden kävelemään kohti isoa kukkulaa, minkä laella on valkoinen kirkko. Aivan parlamenttitalon takana on diplomaattialue. Paljon eri maiden konsulaatteja. Ja paljon poliiseja, aivan älyttömästi, ja jokaisella roikkuu kaulassaan iso pyssy. Hrr... Enemmän täällä pelotti kuin albaanien keskellä. Mäki on todella iso ja sinne kipuaminen kesti. Todella jyrkkää serpentiinipolkua menin. Mutta oli vaivan arvoinen, upeat näkymät. Koko Ateena näkyy täältä. Hetken ihastelen ja lähden alas. Yritän etsiä nettikahvilaa, mutta tuloksetta. On jo niin myöhä, että menen hostelliin nukkumaan. On kyllä iso city tämäkin. Paljon ihmisiä ja aivan liikaa autoja. Kamalat liikenneruuhkat koko aika pitkälle yöhön.

27.6.
Kova meteli on täälläkin ulkona lähes koko yön, kuten Patraksessa. Lähden ulos vasta keskipäivällä. Näin ”olohuoneessa” kiinnostavan kirjan: Let's Go Europe 1987. Luin mitä kirjoittaneet Suomesta. Ei ole paljon nähtävyydet muuttuneet, Ahvenanmaa, Turku, Helsinki, Järvi-Suomi, Lappi. Ulkona löysin nettikahvilan ja menin sinne. Sen jälkeen lähdin kävelemään kohti Akropolista. Pienen mutkien jälkeen sinne pääsin. Kävin matkalla Plakan kaupunginosaa läpi. Hieno paikka. Aivan kuin joku pikku kylä saaristossa. Pieniä kujia ja pieniä taloja. Akropoliksen sisäänkäynnin luo päästyäni huomaan että ylös vuorelle maksaa 12 euroa. Pahus, miksi kaiken pitää maksaa. Rahaa ei ollut ja kysäisin missä pankkiautomaatti olisi. Alas ja vasemmalle sanottiin. Ei vain löytynyt. Kävelin edes takas ja oli tautisen kuuma. Kysyin neuvoa yhdestä liikkeestä ja neuvoivat tien. Nyt löysin, huh. Lähdin takas ja kiipesin ylös. Hienot näkymät kaupungin ylle. Paljon vanhoja raunioita, mutta 12 euroa on kyllä liikaa. Olihan itse paikka kyllä hieno, ei siinä mitään. Jonkin aikaa siellä kiertelin. Jalkoja alkaa painaa kun koko päivän on kävellyt. Huomaan myös, että en ole syönyt mitään koko päivänä. Paitsi lagumeja(?), makeisia popsinut muutamia. Nälkä on. Pikkuinen koti-ikäväkin iskee, kun luin sen kirjan aamulla. Mökki, sauna, kaverit, sopiva ilmasto, Helsinki, saaret. Myös joku kaveri olisi kiva. Sitten Igoumenitsan olen ollut yksin. Olen ilmeisesti niin sivussa ollut reilaajien reitiltä, että en ole tavannut ketään. Lähden alas Akropolikselta ja taas Plakaan. Hieno kaupunginosa, pilattu osittain turistikojuilla ja ravintoloilla. Monta katua on pelkästään täynnä turistirihkamakojuja ja ravintoloita. Yritän etsiä jotain snägäriä, mutta ei löydy. Lopulta vastaan tulee kauppa mistä ostan kuivuneen sandwichin ja mehun. Jalkoja särkee jo niin että päätän mennä takas hostelliin ja matkalla syön leivän kansallispuistossa. Puistossa on joku tanssi- ja teatteriesitys menossa ja klassinen musa soi taustalla. Hostelliin tulee ruotsalainen pariskunta. Muutenkin ruotsalaisia on ollut joka paikassa. Yhtään suomalaista ei ole vielä tullut vastaan. Taas yöllä kaamea meteli kuuluu ulkoa. Ärh.

28.6.
Tänään olisi sitten lähtö Albaniaan. Käyn suihkussa ja kirjoitan paperille joitakin tärkeimpiä sanontoja albaniaksi. Pakkaan kamani ja suuntaan kohti asemaa. Ajattelin jättää rinkan sinne ja lähteä vielä keskustaan. Bussiasemassa ei kuitenkaan ollut tavarasäilöä mutta juna-asemalla onneksi oli. Jätän rinkan sinne ja suuntaan kansallispuistoon. Vieläkin jalat kipeät eilisen kävelyrupeaman jälkeen ja menen istumaan penkille. Lähden taas Plakaan ja menen syömään vege raflaan. Tilaan päivän menun mihin kuuluu alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Juoman ja tipin jälkeen loppusumma on 17 euroa, huh! Mutta kyllä oli täysi olo. Tuntui että vatsa halkeaa. Lähden käppäilemään ja menen penkille sulattamaan safkaa. Ei vain jaksa liikkua. Sitten päätän lähteä etsimään paikkaa missä voisi vaihtaa pitkät housut. Pitkä ja luultavasti viileä yöllinen dösämatka, ja ajattelen pelata varman päälle ja käyttää pitkiä housuja myös Albaniassa. Akropoliksella ainakin oli vessa, joten suuntasin sinne. Oli kuitenkin kiinni. Pahus. Sitten etsin vain jonkun sivukujan ja venasin että ketään ei näy ja salamannopeasti vaihdoin housut.

Vielä oli hyvää aikaa istua Syntagman puiston penkillä ennen kuin lähtee asemalle. Metroasema oli kuitenkin kiinni ja piti ottaa hitaampi trolley bussi. Juoksuksi pisti että ehdin ajoissa asemalle. Turhaan kuitenkin juoksin sillä ei tuntunut olevan busseilla mitään kiirettä. Ilmeisesti peri-albanialaiseen tyyliin vasta klo 21, jolloin dösän olisi pitänyt lähteä, alettiin vasta miettimään mitä tehdä ;) Ihmisiä älyttömästi asemalla. Joku mies kysyy lippua ja yrittää kertoa jotain. Käskee menemään toimistoon. Siellä kaamea kalabaliikki menossa. Ilmeisesti jotkut yrittävät ostaa viime tingassa lippua, mutta täyttä on. Varmuutta tai selvyyttä asiasta en saa. Jonossa, tai paremminkin ryppäässä on 2 nuorta poikaa ketkä selvästikin ehkä tahallaan häiritsevät lipunmyyjää. Myöhemmin illalla heidät heitettiin ryminällä pois. Alkoivat hieman ärhentelemään ulkona ja siinä vaiheessa hieman pelotti. Mutta minä olen edelleen toimistossa ja ihmettelen mitä tehdä. Yritän kysyä joltain albaanilta osaavatko englantia. Nauravat vain. Näytän lippuani ja näyttävät että toinen lippu pitäisi antaa asemahenkilökunnalle. Yksi mies sen sitten tekeekin puolestani. Kerta kaikkiaan, kyllä on mukavaa väkeä. Menen ulos ja ihmettelen ja katselen hälinää. Oman bussini jo löydän. Monta bussia lähtee illalla Albaniaan. Kohta aletaan kamoja lastata dösään ja annan omani. Dösä ajaa ”lastauslaiturille”. Menemme pienen lenkin sisäkautta turvatarkastuksen läpi ”tunnelia” pitkin dösään, kuten lentokoneisiin mennään. Turvatarkastus oli muodollinen, kaikilla taisi metallinpaljastin piipata, mutta ei siihen puututtu. Itselläni oli repussa mm. linkkari ja reppu vietiin x-rayn läpi, mutta ei puututtu mitenkään. Sitten tuli ongelmia istumajärjestyksen kanssa. Mut komennettiin pois dösästä ja kierreltiin jonkin aikaa ympäriinsä ja tultiin takas turvatarkastukseen. Toinen mies alkaa kaivella papereita ja kysyy missä on minun punainen lippu. Sanoin antaneeni sen toimistoon. Hetken päästä löytää jostain kolosta sen ja antaa jonkin istumapaikan. Bussi täynnä albaaneja ja kyllä olivat kiinnostuneita minusta. Kaikki on ihmetelleet miksi menen Tiranaan ja Albaniaan ylipäätään ja etenkin yksin. Heh, koita siinä sitten selittää kun kukaan ei ymmärrä englantia.

No mutta bussi joka tapauksessa pääsi lähtemään siinä 23 pintaan. 12 tuntia sanoi lipunmyyjä matkan kestävän ja ihmiset bussissa että 13 tuntia. Bussissa istun 14-vuotiaan pojan viereen joka on oppinut hiukan englantia playstationia pelaamalla :) Kaikki, tai ainakin lähes kaikki bussissa olevat on albaaneja ketkä työskentelevät Kreikassa ja menevät nyt vain käymään kotona. Kukaan muu ei lähellä osannut englantia ja muut albaanit kyselivätkin tämän pojan kautta kaikkea. Ja ilman poikaakin suoraan minulle. Mukavia ihmisiä. Juteltiin pojan kanssa niitä näitä. Muutenkin bussissa oli kova melu. Kaikki juttelivat keskenään ja huuteli takaata eteen ja edestä taakse, eikä kukaan tainnut tuntea toisia. Suomalaiset olisivat vain istuneet tuppisuina. Oli hauska katsoa meininkiä ja nauttia tunnelmasta. Parin tunnin päästä meno laantui kun kaikkia alkoi nukuttamaan. Mentiin jotain ihme kautta: ensin Patrakseen ja siellä lautalla yli salmen toiselle puolelle josta lähdettiin Ioanninaan.Yksikin jannu tulee 6 vuoden jälkeen käymään 3 päiväksi Albaniaan moikkaamaan perhettään. On kyllä erikoinen persoona. Koko aika äänessä ja vitsiä lentää. Näin ainakin käsitin. Myös monenlaista persoonaa mahtuu kyytiin. Yksikin yhden tauon jälkeen hukkasi kännykkänsä ja piti kamalan mekkalan ja epäili ja tutki meidät takapenkin pojat. Yö meni ”mukavasti” nukkuen.

29.6.
Aamulla aikaisin saavuimme viimein Albanian rajalle. Miehet meni vessaan pusikkoon. Minä ihmettelin mitä tehdä. Kreikasta lähtö sujui hyvin, mutta Albanian raja-asemalla oli vähän sekavuuksia. Jouduin maksamaan 10 USD sisäänpääsymaksua, vaikka Ateenan dösäasemalla sanottiin ettei tarvitse. Maksoi euroissa 15e, joten kurssi ei ollut paras mahdollinen. Pääsin kuitenkin Albaniaan ja yksi tavoite matkasta täytetty. Jatkoimme matkaa ja tie on nyt todella huonokuntoista. Koko aika pomppii ja hytkyy ja tuntuu että auto hajoaa kohta. Maisemat sinänsä luonnon puolesta samat kuin Kreikassa, mutta muuten on kyllä köyhää. Rikkinäisiä taloja ja kaikki ojanpenkat ja pellon laidat on täynnä roskaa ja roinaa. Todella paljon autonraatoja myös. Heti Albanian puolelle tultaessa kohtasi mukava näky: 3 lammasta makaa tiellä kuolleena sisälmykset pitkin maita ja mantuja. Bussi oli ajanut niiden yli. Ei siis meidän dösä vaan toinen. Matkanopeus putosi roimasti Albanian puolelle tultaessa, vaikka ei se Kreikassakaan kovin nopea ollut mutkaisten ja kapeiden teiden vuoksi. Albaniassa keskinopeus oli vielä hitaampi, ehkä 20-30 km/h. Myös niitä kuuluisia ampumabunkkereita oli joka puolella. Kaivoin opaskirjan esiin ja albaanit alkoivat suosittelemaan paikkoja missä käydä ja missä ei. Pysähdyimme muutaman kertaan syömään ja juomaan. Itse en mitään ostanut, mutta yhdessä paikassa ”kännykän kadottaja” ja ”vitsimies” pyytää istumaan pöytäänsä ja tarjoavat kaljan. Eivät osaa englantia joten keskustelut jää vähäiseksi. Hetken päästä Sergio, se 14-vuotias poika tulee tulkiksi ja juttelemme hieman. Uusia moderneja rakennuksia on melko paljon ja koko aika nousee lisää, joten ei tämä maa nyt kuitenkaan mikään kauhea ”persereikä” ole, kuten joku kutsui. Jossain vaiheessa matkaa yksi nainen, Sergion äiti, alkaa oksentelemaan. Sellaista kyytiä Albaniassa ;) Melko moni oli jäänyt matkasta pitkin Albaniaa, joten Tiranaan meni puolityhjä bussi.

Asemaan tultaessa yksi nuori mies kyselee mihin olen menossa. Opastaa tietä ja kertoo että olemme nyt jossain dösäasemalla vartin kävelymatkan päässä keskustasta. Hänen isänsä oli tullut hakemaan poikaansa autolla, joten ystävällisesti antoivat kyydin keskustaan. Asemalla oli iso lauma taksikuskeja ja tukkivat tien. Piti runnoa tie heidän lävitse. Poika on töissä Ateenassa ja titteli on computer programmer. On myös opiskellut ammattiin Ateenassa. 11-vuotta sitten lähtenyt. Kun kuulee minun olevan webmaster niin pyytää vaihtamaan sähköpostiosoitteita. Keskustassa Skenberin aukiolla opastaa vielä mistä löytää matkatoimistot ja miten pääsee mihinkin. Kiitän ja lähden kohti matkatoimistoa. Parista paikasta ei ole apua, mutta ohjaavat kolmanteen. Siellä on bussiyhteys Makedoniaan. Matkatoimiston oma dösälinja. Yksi pysäkki Makedonian puolella on Struga, joka on n. 7 km päässä Ohridista. Ostan lipun 13 euroa ja saan jättää rinkkani toimistoon. Kylläpä kävi hyvä flaksi. Minä jo olin ajatellut illalla ainoan vaihtoehdon olevan taksi. Lähdin kiertelemään kaupunkia. Eka Skenberin aukio. Ei ollut niin iso ja massiivinen asfalttiaukio kuin olin saanut käsityksen. Olihan se iso, mutta siinä oli myös pensaita ym. ja tehty inhimillisemmäksi. Ihan mukavalta näyttää.

Lähden kävelemään pois päin aukiolta vanhaan kaupunkiin päin kun yksi mies kysyy hyvällä englannilla mistä olen tullut. Kun kuulee että Suomesta kysyy että eikös siellä ole tähän aikaan valoisaa. Itse oli Sarandasta, lähellä Kreikkaa. Pyysi kahville ja kysyi voiko puhe mennä henkilökohtaiseksi. Mitään aavistamatta sanoin että joo joo ihan sama. Kertoi että hänen siskonsa sairastaa rintasyöpää ja on läheisessä sairaalassa. Kuoleman oma. Sisko oli hänelle kaikki, ystävä, läheinen, rakas. Oikein koskettavasti kertoo tarinaa. Pyytää voisinko auttaa häntä mikäli vain pystyisin. Joo joo vastaan. Ehkäpä pienellä summalla rahaa hän kysyy. Jaaha, tähänkö sitä tultiin ajattelen. Kysyn häneltä mistä tiedän ettei hän vain huijaa minua. Vannoo kautta kiven ja kannon, ja pyytää minua käymään sairaalassa ja sanoo ettei ikinä unohda tätä jos suostun auttamaan. Summa mitä hän pyytää on 10 000 lekeä, eli n. 80 euroa. Sanon, että siinä on lähes koko budjettini Makedoniassa ja että pyytää paljon köyhältä matkailijalta. Ei kuitenkaan luovuta vaan jatkaa kerjäämistä. Mies tuntuu luotettavalta ja alan miettimään. Sanoo, että maa on niin korruptoitunut, että lääkäreille pitää maksaa ”extraa” ennen kuin suostuvat toimintaan. Voih, koskettava tarina, mutta sanon, että silti epäilen. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta päättänyt auttaa miestä. Annan kaikki lekeni n. 4200 ja 50 euron hätävarani. Mulle jää käteen 15 euroa. Mies esittelee mulle vielä hieman paikkoja ja kiittää ”miljoonasti” ja kysyy voiko lähteä. Sanon, että niin kai pitäisi niin ehdit vielä siskosi luo. Niin mies lähtee. Hän antoi e-mail osoitteensa ja minä annoin omani. Lähden vähän matkaa seuraamaan miestä ja katson lähteekö oikeaan suuntaan. Apteekkiin taisi mennä sisään. Kysyn vielä yhdeltä tyypiltä onko sairaala siellä suunnalla. Kyllä on. Hmm...

Käyn marketissa ja juttelen hetken myyjien kanssa. Sattumalta huomaan yhden raflan mitä suositeltiin Lonely Planetissa. Amerikkalaisten mesta. Kävipä hyvin, sinne olin ajatellut mennä muutenkin. Sisään astuessani huomioni kiinnittyy amerikkalaiseen ylistysmusiikkiin. Lähden taas kiertelemään kaupunkiin. Dösä Makedoniaan lähtisi klo 22 matkatoimiston edestä. Ostin muutaman postikortin ja lähetin Suomeen ja yhdelle jugoslavialaiselle tyypille, joka oli mailitse pyytänyt lähettämään. On postikorttien keräilijä eikä Albaniasta ollut vielä yhtään. Kaupunki vaikuttaa turvalliselta. Illalla myöhään vielä lapsiperheet, vanhukset ja nuoret ja aikuiset vielä käyskentelevät kaupungilla. Ei edes pimeällä pelottanut yhtään. Ravintoloita ja kahviloita oli auki ja ihmiset viettivät iltaa ihan kuten muuallakin maailmassa. Menin ajoissa matkatoimistolle, mutta se oli kiinni. Istahdin ja jäin venaamaan dösää. Bussissa ei ollut kovin monta muuta henkeä. Istahdin yhden ryhmän lähelle ja kysyivät mistä olen ja juteltiin hieman. Puhuivat todella hyvää englantia. Ovat makedonialaisia paitsi tämä yksi tyttö joka on albaniasta, mutta on töissä jenkeissä. Puhuikin ihan jenkkiaksentilla. Kaikki alkoivat nukkumaan. Tai ainakin yrittivät. Tultiin Makedonian rajalle ja alkoi häslinki. Meidät komennettiin ulos ja avaamaan laukut niin että tavarat voitaisiin tutkia. Minulla avasi jopa jokaisen filmipurkin kannen (30 kpl). Kyseli myös mihin tarvitsen teippiä ja narua. Hyvin tarkka tarkastus. Pyysi myös nähdä passin, vaikka juuri hetki ennen se oli tarkastettu. Makedonia tuntui hyvinvointivaltiolta Albanian jälkeen. Katulamput ja tiet olivat kunnollisia ;) Bussi saapui Strugaan parin minsan päähän keskustasta n. klo 03-04 aamulla.

30.6.
Strugassa oli paljon poliiseja. Muutamia ihmisiä oli pääkadulla. Kävelin hieman edes takas ja lopulta istahdin penkille ja aloin lukemaan Lonely Planetia. Pari poliisia kävelee ohi ja kyselee kaikkea mitä teen, miksi teen ym. Kun kuulevat että tulen Tiranasta toinen yskäisee ja hymyilee hiukan. Komentavat mut bussipysäkille ja minä lähden. Vieressä on joku kahvila 24 h auki ja parikymppisiä miehiä pihassa. Yksi tulee juttelemaan ja muut huutelevat jotain. Taksi menee ohi ja miehet huutavat ja vitsailevat ja taksi peruuttaa takaisin. Pääsen kuulemma bussilipun hinnalla Ohridiin. Ja niin pääsen. Maksan euroissa ja saan vaihtorahat denareissa. Matkalla juteltiin kuskin kanssa. Ohridissa funtsin mitä tehdä. Lähden vain kävelemään johonkin. Vastaan tulee mies zygällä ja kysyy tarvitsenko majoitusta. Vastaan että en, mutta mies vain inttää ja inttää. Lupaan lähteä katsomaan kämppää. Matkalla mies sanoo tulevansa joka aamu klo 05 bussiasemalle kun dösä Bulgariasta saapuu. 6 euroa olisi huone ja kun kysyn onko oma suihku niin vastaa myöntävästi. Matka on kuitenkin melko pitkä. Katson huoneen. Ei mikään mahtava, eikä edes sitä omaa suihkua. Itse asiassa suihku on todella huono. Käytävän päässä. Kiitän miestä ja lähden. Tämä jää hieman hämilleen katselemaan lähtöäni. Keskustassa koitan etsiä muita huoneita, mutta ei löydy. Ei edes bussiasemalla ole ketään tarjoamassa huonetta. Eikä edes turisti-info mikä järkkää huoneita ole auki. Sitten hoksaan että on sunnuntai. Väsyttää aivan sairaasti ja päätän lähteä takas miehen luo. Tämä ei ole paikalla, mutta tulee hetken päästä. Käyn suihkussa ja menen lepäämään.

Herään puolen päivän aikaan ja lähden kaupungille. Syön pizzan raflassa ja etsin kahvilan missä katsoin MM-futiksen loppuottelun Brasilia-Saksa. Brassit voittivat 2-0 ja Ronaldo teki molemmat maalit. Lähdin käyskentelemään satamaan kun yksi mies veneestä kysyy mistä olen. Terve, terve, hauska tavata, kuuluu vastaus. Kysyy haluanko lähteä venematkalle pientä korvausta vastaan. Eka pyytää 15 euroa, mutta on liian kallis hinta. Sitten pudottaa 10 euroon ja alan miettimään. Kovaa mainospuhetta tulee ja näyttää valokuvakansiota. Päätän lähteä, mutta sanon ettei ole rahaa juuri nyt. Sovimme, että maksan huomenna. Kiertelemme rantaa pitkin ja mies esittelee paikkoja. Pysähdymme uimarannan luo ja mies alkaa puhua jotain tytöille läheisessä veneessä. Lipumme lähemmäs ja mies vain jatkaa puhetta. Tytöt alkavat jutella myös. Ilmeisesti mies, nimi muuten Risto, perinteinen makedonialainen nimi, kertoo minusta ja vääntää vitsiä. Lopulta pyytää minua hyppäämään veneeseen niin että voi ottaa kuvan minusta tyttöjen kanssa. Jonkin aikaa menee tässä ja jatkamme matkaa. Hienon näköistä kiipeilykalliota. Tulemme takas satamaan ja sovimme, että tavataan huomenna klo 11 samassa paikassa niin maksan. Lähden takas venepoukamaan kun jäi kuvaussessio kesken. Matkalla yksi toinen mies pyytää risteilylle. Sanon että olin juuri ja mies pyytää kaljalle veneeseen. No sinne sitten :) Mies on todella skrodi, oikean merimiehen näköinen. Juttelemme niitä näitä ja ihmisiä tulee ja menee juttelemaan Dimitrin kanssa. Yksi mies, alkoholistin näköinen tulee ja pyytää Dimitriltä tyhjät pullot. Dimitri myös sanoo mulle, että kaljat on loppu, voisinko antaa rahaa, 60 denaria maksaa 2 kaljaa kaupassa, ei paha. Niin mies meni ja sain tietää hänen olevan Dimitrin veli. Pitkän ajan päästä tuli takas kaljojen kanssa. Oli kuulemma kaupat kiinni, mutta yhden avoinna olevan löysi. Juomme kaljat ja juttelemme. Minua alkaa kiinnostamaan tiistainen folkfest Sveti Naumissa ja päätän jäädä yhdeksi päiväksi lisää tänne niin että pääsen festareille. Kiitän Dimitriä ja lähden pois. Hengaan vielä hetken kaupungilla ja menen nukkumaan.

1.7.
Nukun melko pitkään ja lähden kaupungille. Käyn ostamassa bussilipun Skopjeen ja hieman syötävää. Menen satamaan odottamaan Ristoa, mutta ei näy. Venaan jonkin aikaa, mutta kun ei miestä näy niin lähden pois. Menen musaliikkeeseen missä eilen olin kuunnellut levyjä ja ostan yhden makedonialaisen bändin levyn. Aivan loistavaa skapunk-musaa, Superhiks on bändin nimi. Aamulla vaihdoin matkashekkini rahaksi, kun ei pankkiautomaattia löydy kaupungista. Lähdin katselemaan vanhaa kaupunkia ja nähtävyyksiä. Kaunis kaupunki. Koko päivä meni oikeastaan kävellessä. Iltapäivällä tai oikeastaan illalla alkaa olla nälkä joten ostan kaupasta snickersin ja sipsejä. Menen takas venepoukamaan ottamaan kuvia kun en vielä ole saanut yhtään. Nyttenkin yksi perhe kävelee vastaan ja mies pyytää kahville, mutta kohteliaasti kieltäydyn että saisin viimein kuvat. Juttelemme kuitenkin hieman ja mies on Tukholmasta. Tuli tänne naisen takia, meni naimisiin paikallisen kanssa ja on asunut viisi vuotta Ohridissa. On kuitenkin lähdössä takas Ruotsiin sillä täällä ei ole töitä. Istahdan rantabulevardille ja kirjoitan päiväkirjaa. Kun tulee pimeä lähden koisimaan. Päivällä pappa oli yrittänyt soittaa pariin kertaan ja minä takas mutta ei saatu yhteyttä. Lopulta illalla sain papan kiinni. Olisivat pyytäneet töihin, mutta enpä pääse.

2.7.
Nukuin pitkään, puoleen päivään, kävin suihkussa ja relasin kämpässä. Joskus kahden aikaan lähdin ulos. Hengailin vain kaupungissa ja venasin laivan lähtöä Sveti Naumiin. Kävin moikkaamassa Dimitriä. Olivat kaljoittelemassa veljensä kanssa. Viimein kello on 18 ja menen laivaan. Aivan täynnä. Ihmisiä on jopa katolla. Lähtö viivästyy vajaalla puolella tunnilla. Tunnin matkan jälkeen olemme Sveti Naumissa. Musiikkia kantautuu joka suunnasta ja ihmisiä on aivan älyttömästi. Vielä kun on valoisaa kiiruhdan luostariin. Se onkin pieni paikka. Odotin jotain suurta ja mahtavaa. Ihmisiä on täälläkin paljon ja pitkä jono sisälle kirkkoon. Ihmiset sytyttelevät kynttilöitä ulkona. Kaksi riikinkukkoa on kirkon katolla. Tunnelma on mukava, rento. Otan muutaman kuvan ja lähden alas katsomaan juhlahumua. Se on nopeasti nähty. Yksi katu täynnä rihkamakojuja, cd:n myyjää, fast food paikkoja ym. Live musiikkia on yllättävän vähän. Odotin enemmän konsertti tyylisempää tapahtumaa. Venasin veneen lähtöä takas, joka myöhästyi taas. Ohridissa kävin kaupassa ja pizzalla. Kämpän ulko-ovi oli suljettu ja ihmettelin mitä tehdä. Soitin ovikelloa, mutta vasta n. 5 minsan päästä ukko ilmaantui avaamaan oven.

3.7.
Bussilla aamupäivästä Skopjeen. Maisemat olivat hienot. Kuski veti putkessa tupakkaa, ja koko bussin etuosa oli savussa :) Skopjessa ihmettelin eka että mitä tehdä ja minne mennä. Pysähdyin joen luo ja yksi albaanimies tulee juttelemaan. Ottaa kädestä kiinni ja silittää sitä ja yrittää jopa suudella. Siinä vaiheessa repäisen käden irti ja lähden kun ei neuvoa tullut missä ollaan. Lopulta löysin turisti-infon. Ei ollut paljon apua, mutta kartan sain. Nainen tiskin takana tuntui olevan kyllästynyt työhönsä ja elämään. Lähdin kävelemään. Hortoillessani yksi nuori poika tulee kysymään voiko auttaa. Kysyn missä dösis on ja hän vie minut sinne. Kysyy myös voiko olla seuraksi. Mikäpä siinä, vaikuttaa mukavalta tyypiltä. Ostan bussilipun Sofiaan ja lähdemme kävelemään. Istahdamme kaupungin suurimman kirkon edustalle penkille ja juttelemme. Igor on partiolainen, 21-vuotta. Juttelemme partiosta ja koulujen ja valtioiden eroista ym. ym. Juttelemme ja kävelemme. Igor tapaa kaupungilla yhden partiotutun ja juttelemme. Uusi kaveri soittaa paikalle jonkin ”ison kihon” ja juttelemme partiosta ja kaikesta. Kutsuvat ensi vuodeksi valtakunnalliseen partioleiriin. Saa nähdä lähteekö Stadista ketään ;) Melkein tekisi mieli. Kävimme vielä linnassa kukkulalla ja kävelimme vanhan basaarin läpi missä oli vain albaaneja. Albaanit kuulemma asuvat tällä puolen jokea ja useimmat makedonialaiset toisella puolella. Mentiin Igorin kotiin ja matkalla syötiin rasvaista ja suolaista pikaruokaa ja vatsa meni hiukan sekaisin. Makedonialainen koti näyttää ihan samanlaiselta kuin suomalainen. Räpläsimme jonkin aikaa Igorin tietsikkaa ja sitten piti lähteä dösäasemalle. Monia Igorin ystäviä oli asemalla. Samaan aikaan oli bussi lähdössä Belgradiin mihin oli paljon paikallisia menossa. Bussissa viereen istui viehättävän näköinen tyttö ja juttelimme. On Skopjesta ja menossa Bukarestiin kouluryhmän kanssa johonkin seminaariin. 17-vuotias, mutta näytti minun ikäiseltäni. Vaihdoimme email-osoitteet. Bussimatka ei ollut kovin mukava kun ei tullut nukuttua paljon.

4.7.
Sofiassa väsytti aivan sairaasti. Bussi jätti jonnekin laitakaupungille. Kadun nimiä ei näkynyt ja ainoa kartta oli Lonely Planet. Yritin kysyä neuvoa, mutta kukaan ei puhunut englantia. Viimein hetken seikkailtuani kysyin parilta mieheltä missä keskusta on niin löysin pitkän seikkailun jälkeen. Hostelli tuli eteeni, mutta ajattelin etsiä jonkun hotellin missä oma suihku. Oli kuitenkin kallis ja menin hostelliin. Siellä tapasin yhden ranskalaisen 22-vuotiaan pojan, joka oli erittäin kiinnostunut Suomesta ja lukee tällä hetkellä Kalevalaa. Erittäin mukava heppu. Myös yksi mukava aussi oli. Oli menossa huomenna vaeltamaan Rila vuorille ja yksi yö siellä ja seuraavana päivänä Rila luostariin ja takas. Innostuin ja niin päätin lähteä mukaan. Myös Luc innostui ja niin päätimme lähteä kolmistaan. Aussin nimi on Alan. Unohtui sanoa, että hostelliin päästyäni nukuin melkein koko päivän. Menimme pizzalle Pizza Troll nimiseen paikkaan. Tajuttoman iso pizza ja olut maksoi vajaan 4 euroa. Takas hostelliin ja partsilta katselimme kun alapuolella kuvataan jotain leffaa. Jean Claude Van Damme oli esiintymässä ja näin vilauksen.

5.7.
Aamulla aikaisin lähdimme ulos ja Mäkkäriin aamupalalle, hyi. Aamupalalla mukanamme oli myös eräs jenkkiläinen Jeff hostellilta. Hän oli menossa johonkin toiseen paikaan vaeltamaan. Monen bussinvaihdon jälkeen pääsimme aloittamaan kävelyn. Kyllä otti koville välillä kiivetä. Sumua ja pilveä oli joten kovin pitkälle ei nähnyt. Yön vietimme vuoristohostellissa, mikä lie laskettelumaja. Iso oli ja muutamia muita vaeltajia. Paljon ulkomaalaisia, lähes kaikki vastaantulijat. Kämpässä saimme halvalla papusoppaa. Ihmeellistä että oli kasvis.

6.7.
Toinen päivä oli kirkas ja upeat maisemat. Vastaan tuli lauma villihevosia. Loppulasku oli vaikea ja rankka. Laskeuduimme n. kilometrin ja polku tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Rinteessä kasvoi myös jotain heinää ja minun allergiani tykkäsi siitä, niiskutin niin etten ole ikinä niiskuttanut. Rila luostarissa olimme melko poikki emmekä paljon jaksaneet kävellä ympäriinsä. Hieno paikka. Seikkailimme taas busseilla Sofiaan ja matkalla tutustuimme prahalaisiin partiolaisiin, jotka olivat tulleet Bulgariaan viikoksi. Yksi tyttö kutsui Alanin hänen häihin, jos sattuu olemaan Prahassa siihen aikaan. Hostelliin päästyämme kävimme suihkussa ja lähdimme ulos syömään. Eka yritimme yhteen mestaan, mutta keittiö oli suljettu, joten menimme Pizza Trolliin. Tällä kertaa otin pienen pizzan.. Ja uni maittoi.

7.7.
Aamulla heräsin ja menimme yhdessä Grantin ja Lucin kanssa juna-asemalle ostamaan liput huomiseksi Bukarestiin. Grant on uusi-seelantilainen 56-vuotias farmari. Mukava mies. Matkustelee 15 kk ympäri maapalloa. Luc päätti tulla minun kanssa pariksi päiväksi Romaniaan matkustelemaan. Me Grantin kanssa otimme päiväjunan, mutta Luc yöjunan. Sovimme Lucin kanssa, että tavataan Bukarestin asemalla. Muuta ei sitten oikein tapahtunut. Jalat oli väsyneet vaelluksesta ja istuimme hostellissa ja katsoimme MTV:tä. Kävimme syömässä ja ostin bulgarialaisen rock-bändin cd:n. Iltapäivällä hostelliin tuli kalifornialainen mies ja juttelimme hetken. Sanoi käyvänsä hieman kiertelemässä ja sitten illalla voitaisiin mennä syömään. Niin katsoimme MTV:tä ja venasimme Michelleä. Se on hänen ranskalainen nimi. Hänen isä on Libanonista ja puhuu ranskaa. Alan on menossa Katherinen, aussitytön kanssa, katsomaan leffaa Star Wars. Katherine saapui eilen. Jeff nukkui koko päivän ja illalla hänellä taisi olla treffit. Hollantilaisilla oli häät ja hyvin meni. Hassua, hostelli on kuin koti. Kaikki tietävät mitä toinen tekee ja kyselevät ja ovat kiinnostuneita. Myös muiden mukaan voi mennä. ”Ollaan menossa syömään, tuutko mukaan?” -tyyliin. Mukavaa. Michelle, Luc ja minä menimme -yllätys, yllätys- Pizza Trolliin :) Hetken päästä Alan ja Katherine kävelivät ohi ja juttelimme hetken aikaa. Alkoi tulla kylmä ja kova tuuli, joten siirryimme terassilta sisäpuolelle. Juttelimme paljon ja söimme siinä sivussa. Viereisestä pöydästä iso mies alkaa jutella meidän kanssa ja siirtyy meidän pöytään. On bulgarialainen, mutta asunut Vancouverissa melkein koko ikänsä ja on töissä Canucksien lätkäjengissä. Kysyi haluaisimmeko hänen näyttävän Sofian iltaelämää, ja totta kai. Kävimme hostellissa vaihtamassa vaatteet ja tapasimme puolen tunnin päästä Pizza Trollissa. Menimme taksilla Caramba nimiseen yökerhoon. Itse en oikein pitänyt paikasta, mutta muilla tuntui olevan hauskaa. Musiikki oli aivan tautisen kovalla. Teki mieli lähteä pois heti, mutta en kehdannut. Kolmeen asti yöllä olin siellä ja lähdin kävellen pois. Muut jäivät. Hieman jäi uni lyhyeksi ja aamulla aikainen herätys.

8.7.
Alan ja Jeff ovat menossa Veliko Ternivoon ja ilmeisesti samaan junaan tulossa. Lähdimme Grantin kanssa kahdestaan etsimään taksia juna-asemalle. Juuri kun olimme astumassa sisään Alan ja Jeff juoksee meidän luo ja tulevat samaan taksiin. Ahdasta on mutta ei haittaa. Tunnelma on mukava. Juna-asemalla etsimme oikean junan ja vaunun. Alan ja Jeff menevät ostamaan liput. Hyvästelemme toisemme toiseen kertaan. Junassa vastaan tulee Alan ja Jeff, joten pääsemme hyvästelemään toisemme kolmanteen kertaan. Tulevat samaan vaunuun. Michelleä en aamulla nähnyt hostellissa, joten en voinut hyvästellä. Sekin on hassua, mutta mukavaa ja ihmeellistä, että matkustaessa tapaa mukavan ihmisen, tiedät mistä hän on kotoisin, nimen ja ehkä jotain muuta. Yhden illan ollaan kuin parhaita kavereita, juhlitaan, jutellaan ja ennen kaikkea luotetaan toiseen. Sitten et näe tyyppiä enää koskaan, mutta seuraavana päivänä tapaa uuden kaverin. Vau, kyllä tämä on hieno maailma. Me Grantin kanssa jatkoimme matkaa. Rajalla seisoimme 3 tuntia, jonka johdosta olimme myöhässä Bukarestissa. Ei se asema niin paha ollut kuin kuvittelin, mutta paljon huijareita oli liikkeellä. Yksi ei millään luovuttanut kunnes lopulta äkäisesti karjaisin go away! Oli jo hieman pimeä ja meitä väsytti, joten päätimme ottaa taksin. Niistä ei ollut pulaa. Koko aika joku kimpussa pyytämässä taksiinsa. Ekalta keltä kysyimme hintaa sanoivat 6 USD. Nauroimme takaisin ja sanoimme, että aivan liian paljon. Pudotti hinnan 4 USD. Hehheh. Vaihdoimme tyyppiä. Samanlaisia huijareita kaikki. Tavallisilla autoilla kuljettavat, ei mitään virallisia takseja. Onneksi virallisiakin takseja oli yllin kyllin ja hinta selvästi esillä. Hyppäsimme yhden kyytiin. Pienen seikkailun jälkeen pääsimme hostelliin. Kuski ei oikein tiennyt minne mennä :) Mutta oikeaan hintaan pääsimme perille, ei ollut huijari. Kello oli jo paljon, joten joimme ilmaisen kaljamme ja menimme syömään lähiraflaan.Grant juttelee, että mukavinta matkustelussa on, kun nuoret ihmiset ottavat vanhuksen mukaan matkaansa ja hän saa viettää aikaa nuorten ihmisten kanssa. Ollut Aasiassa jo jonkin aikaa ja juuri tullut Eurooppaan. Reppureissaaja, mutta rahasta ei tunnu olevan puutetta, sillä on menossa Wieniin tapamaan jotain tuttuaan ja on varannut 5 tähden hotellista todella kalliin huoneen ;)

9.7.
Aamulla menin Lucia vastaan asemalle. Löysimme toisemme, ostimme liput Sighisoaraan ja hyppäsimme junaan. Sighisoarassa asemalla oli vastassa hostellin omistaja ja niin menimme kämpälle. Junamatka kesti kauemmin kuin odotin ja ilta meni chillaillessa.

10.7.
Nukuimme pitkään ja hiljalleen aloimme valua ulos. Tapasimme yhden unkarilaisen pojan hostellissa ja hän oli innokas lähtemään jonnekin kirkkoon kaukana kaupungista. Pyysi meitä mukaan niin että taksilla menisimme. Niinpä lähdimme mukaan. Emme tienneet minne, mutta hieno paikka kuulemma on. Niinhän se oli, mutta ei mielestäni taksimatkan arvoinen. Vietimme noin tunnin siellä ja lähdimme takaisin kaupunkiin. Katselimme kaupunkia ja tuhlasimme aikaa. Hieno vanha kaupunki. Menimme juna-asemalla venaamaan junaa. Siellä oli pieni lauma romanialaisia nuoria, jotka tulivat keskiaikaiseen festivaaliin. Juteltiin tovi ja soittelivat kitaraa ja laulelivat. Mahtavaa. Junassa istuimme samaan koppiin kahden naisen nuoren romanialaisen naisen kanssa. Toinen osasi ranskaa ja Luc ja hän juttelivat ranskaksi. Toinen oli joku rikas nainen, kannettava tietokone ja pelit ja vehkeet. Brasovin asemalla oli myös paljon ”taxi, taxi, accommodation” tyyppejä. Otimme bussin asemalta hostellin lähelle. Illan hengasimme lähinnä hostellissa jutellen muiden matkaajien kanssa. Kävimme internet-kahvilassa ja teimme samalla pienen sightseeingin. Mukavaa porukkaa hostellissa. Kysymme respasta kuinka päästä linnoja katselemaan. Heillä on joku kiertoajelu taksilla, mutta jos lähtisimme Lucin kanssa kahdestaan se tulisi liian kalliiksi. Respan täti lupaa kysellä muilta reissaajilta josko jotkut lähtisivät mukaan. Hostellissa on myös kaksi 15-vuotiasta tyttöä jenkeistä, jotka matkustavat vanhempiensa kanssa. Eivät vaikuttaneet kovin fiksuilta, mutta mitä muuta voi odottaa kun ekaa kertaa on Jenkkien ulkopuolella.

11.7.
Aamulla Luc tulee koputtamaan hereille ja menee itse aamupalalle. Itse jään vielä hetkeksi lepäämään ja ihmettelen kahden ranskattaren kikatuksia sängyissään. Menen aamupalalle ja kuulen, että aamulla oli tullut kaksi reissaajaa hostelliin ja haluavat lähteä mukaan. Ja ovat Suomesta! Voi veljet. Hyppäämme taksiin ja lähdemme. Sitten Luc sanoo unohtaneensa paitansa hostelliin. Onneksi emme olleet ehtineet kauas ja käännymme takas. Sitten minä muistan, että olin unohtanut pyyhkeen hostelliin. Luc ei kuitenkaan löytänyt paitaansa, joten menimme internet-kahvilaan mistä paita sitten löytyi. Lähdimme matkaan. Kuski osasi jonkin verran englantia ja juttelimme. Mukava heppu. Suomea emme kauheasti jutelleet, että Luc ymmärtäisi myös. Sitä paitsi kaverit puhuivat keskenään ruotsia. Eka kävimme Rasnovin linnassa. Sitä rempattiin juuri, joten paikat olivat hieman levällään. Myös joku pieni esittelykierros kuului hintaan. Ihan mukava paikka ja hienot näkymät. Sitten menimme ”Draculan” linnaan Braniin. Se oli enemmän perinteisen satulinnan näköinen ja kunnostettu viimosen päälle. Mutta kyllä oli turisteja. Jos olisin halunnut ottaa valokuvia niin olisi pitänyt maksaa erikseen. Kaikesta ne rahastavat. Jouduin jättämään kameran säilytykseen. Kävimme linnan huoneet läpi. Ihan hienon näköistä. Sitten menimme Pelesin palatsiin. Oli kuninkaallisten ”kesämökki”. Oli kyllä niin älyttömän hieno, että en ole nähnyt missään niin hienoa palatsia. Siellä oli kaksi palatsia, pieni ja iso. Jo pieni palatsi (70 huonetta) oli vaikuttava, mutta iso oli jotain uskomatonta. Palasimme Brasoviin ja yritimme ostaa junaliput ennakkoon Bukarestiin, mutta ei onnistunut siitä matkatoimistosta. Niin menimme syömään kiinalaiseen, kalliiseen paikkaan suomalaisten kanssa. Siellä syödessä viereiseen pöytään tuli keski-iän ylittäneitä tanakoita suomalaisia, voi pahus ;) Syötyämme hyvästelimme suomalaiset ja menimme ostamaan Lucille pyyhettä. Sitten hortoilimme kaupungilla jonkin aikaa ja menimme juna-asemalle. Juna lähtisi aikataulun mukaan 20.27, ja olimme asemalla 20.27. Toivoimme, että juna olisi myöhässä kuten Romaniassa yleensä tuppaa olemaan. Ja niinhän se oli. Tunnin myöhässä. Bukarestissa olimme joskus klo 02. Otimme taksin hostelliin, joimme ilmaisen kokiksen ja menimme nukkumaan.

12.7.
Nukuimme pitkään, söimme aamupalan ja notkuimme hostellissa. Päivällä lähdimme käymään Peoples Palacessa. Matkalla sinne muutama huijari yritti meitä. Joku mies tuli juttelemaan jotain ja kun hetkeksi pysähdyimme niin silmän räpäyksessä toinen mies tuli paikalle ja hokesi ”control, control, passport please”. Jatkoimme matkaa eikä mitään ongelmia tullut. Mutta palatsi on iso. Jotain 1400 huonetta. Hieno se oli myös. Valkoista marmoria joka puolella ja paljon. Ja takas hostelliin notkumaan. Juteltiin ja tutustuttiin siellä monenlaisiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Illalla menisimme jollekin pubi kierrokselle. Joku paikallinen nuori mies tuli oppaaksi. Ja hänellä on suomalainen tyttöystävä ;) Mukava heppu. Menimme eka johonkin talon katolla olevaan mestaan. Esittivät myös jotain Hollywood-leffaa. Juteltiin siellä australialaisen parin kanssa. Heillä on meno-paluu Budapest-Bukarest ja paluulippu käyttämättä. Olen menossa Budapestiin sillä aika ei riitä kiertämään Jugoslaviaa ja Bosniaa. Sääli, mutta ei voi mitään. Luc on myös tulossa Budapestiin. Päätämme ostaa liput ausseilta. Sovimme, että huomen illalla mennään asemalle ja jos homma toimii, eli voidaan ostaa paikkaliput aussien matkalipuilla niin ostamme. Jee. Sitten vaihdamme paikkaa. Menemme johonkin kellariin missä soitetaan rockenrollia suoraan 50-luvulta. Loppuillasta musa vaihtuu enemmän nykyaikaisemmaksi klubimusaksi. Taisi siinä toinenkin olut alas mennä ja innostuttiin hieman tanssimaan. Joskus klo 3-4 välissä tultiin takas hostelliin ja heti nukkumaan.

13.7.
Aamulla nukuin tosi pitkään, mutta silti väsytti aivan tautisesti. Nuokuin koko päivän hostellilla. Välissä tilasin pizzan. Sitten kello löi kuusi ja menimme aussien kanssa asemalle. Ostimme liput ja näin säästimme n. 15 euroa. Mukavaa. Junassa ei toiminut ilmastointi kunnolla ja kyllä oli kuuma, kun junassa ei ollut avattavia ikkunoita. Kuin saunassa hiki virtasi. Nukuimme ja yritimme nukkua junamatkan Budapestiin.

14.7.
Aamulla Budapestissä. Samassa junassa oli joku tyyppi L.A.:sta ja aloimme etsiä yhdessä hostellia. Kaikki hostellit tuntuivat olevan täynnä joten menimme asemalle turisti-infoon ja siellä ystävällinen nainen etsi meille hostellin. Se tosin oli kaukana keskustasta, mutta otimme sen, olimme väsyneitä etsimään kämppää. Aikaisemmin yrittäessämme mennä metroon samalla single ticketillä kuin matkustimme bussissa, niin tietenkin tuli tarkastajat. Luulimme niitä valetarkastajiksi ja lähdimme pakoon. Kävelimme yhden metropysäkin välttääksemme häslingin. Hostellille päästyämme nukuttiin melko pitkään. Sitten mentiin Fataliin syömään. Kyllä oli taas hyvää ja annokset isoja. Maksoin meidät molemmat ja yllätys oli suuri kun sain takas mun 5000 setelin plus reilu 1000 vaihtorahaa. No ei muuta kuin äkkiä pois. Tienasin reilun tonnin kun söin Fatalissa :) Lähdimme kävelemään kohti cable caria ja kalastajien bastillia, kun näimme Michellen, sen kalifornialaisen tyypin kenet tapasimme Sofiassa. Voi sitä iloa ja onnea. Hän oli tullut tapaamaan sukulaisiaan tänne. Rupattelimme hetken ja lähdimme kävelemään kohti Michellen hostellia. Se on kuulemma hyvä ja päätämme Lucin kanssa että buukkaamme itsemme huomiseksi sinne. Sovimme Michellen kanssa, että tapaamme huomenna hostellissa puolen päivän aikaan. Hän itse muuttaa sukulaisten luo. Lähdemme Lucin kanssa hetkeksi palloilemaan ulos ja lopulta menimme takaisin hostelliimme. Tyyppi LA:sta ja norjalainen kämppis oli paikalla ja vietimme iltaa. Ronald soitti kitaraa ja juttelimme. Minä jo nukahdin, mutta muut jatkoivat...

15.7.
Aamulla menimme ensin uuteen hostelliin, Aquarium nimeltään. Pieni ja mukava paikka. Michelle ei ollut paikalla ja notkuimme sohvalla. Lopulta hän tuli puoli tuntia myöhässä ja lähdimme ”aamupalalle” Fataliin. Kyllä oli taas täyttävää, ohhoh. Syötyämme Michellen piti lähteä johonkin. Sovimme kuitenkin että tapaamme klo 19 yhdessä kirkossa missä on urkukonsertti. Me lähdemme Lucin kanssa juoksemaan bussiasemalle ja yritämme mennä patsaspuistoon kaupungin ulkopuolella vanhojen neuvostoaikaisia patsaita. Myöhästymme kuitenkin bussista. Pelkäämme myöhästyvämme konsertista jos otamme seuraavan bussin tunnin päästä, joten päätämme siirtää tämän huomiseen. Lähdemme sen sijaan nyt kalastajien bastilliin. Siellä palloilemme hetken ja näemme kuinka rankka sadekuuro on lähellä Margaritan saaren yllä. Ei kuitenkaan tule meidän ylle, onneksi. Kamalasti suomalaisia tässä kaupungissa. Minne tahansa meneekin niin kuulee suomea. Hostellissa samassa huoneessa nukkuu yksi suomalainen tyyppi. Lähdemme kävelemään kohti konserttipaikkaa. Michelle on taas hieman myöhässä. Ennätämme kuitenkin ajoissa sisään. Hieno kirkko, mutta konsertti oli aika vaisu. Keikan jälkeen hyvästelemme Michellen. Sovimme, että yritämme taas huomenna tavata jotenkin. Annan hänelle kännykkänumeroni. Palloilemme taas jonkin aikaa kaupungilla ja menemme hostelliin.

16.7.
Yritämme nousta aikaisin, mutta myöhästymme klo 11 bussista patsaspuistoon. Seuraava lähtee klo 15 ja tähtäämme siihen. Menemme ulos palloilemaan ja palloilemme liian paljon sillä myöhästyimme taas dösästä. Seuraava lähtee klo 16 ja jäämme asemalle venaamaan sitä ettemme taatusti myöhästyisi. Puisto on melko pieni, ja se tuli nähtyä parissakymmenessä minuutissa ja lopun aikaa palloilimme. Mutta ihan mielenkiintoisia patsaita. Bussi lähti vasta tunnin päästä. Takas kaupunkiin tultuamme menimme rautatieasemalle. Lähetimme postikortit ja kauhistelimme pitkiä jonoja lipunmyynnissä. Sain dna:n uutisviestin, että Helsingissä ollut autopommi ja yksi kuollut. Päätin mennä nettikahvilaan lukemaan uutiset ja venaamaan että jono pienentyisi. Autopommi oli räjähtänyt Kampissa Hotelli Helkan edessä. En aluksi ollut uskoa koko juttua, mutta totta se oli. Luc oli mennyt hostelliin. Minä menin vielä ostamaan huomisaamuksi junalipun Bratislavaan. Ajattelin, että jos vaikka menisi Tatra-vuorille. Menin takas hostelille ja Luc katseli MusaTV:tä. Oli ostanut lipun Wieniin. Katselimme jonkin aikaa töllöä ja sitten päätimme vikan yhteisen illan viettoon ulos. Kysyimme hostellin vetäjältä hyvää paikkaa ja neuvoi menemään Old Man's Pubiin. Niinpä menimme. Mutta portsarit tukki tien, ei kuulemma shortseilla ole sisälle asiaa. Niin päät painuksissa painuimme takas hostelliin. Jonkin aikaa pähkäilimme ja päätimme vaihtaa vaatteet ja mennä uudestaan. Nyt onnas. Ei kuitenkaan ollut live-musaa, niin kuin oli mainostettu. Mutta ihan mukavalta paikalta tuntui. Vanhempi väki oli penkeillä istumassa ja nuoriso tanssi alatasolla. Otimme eka muutaman istuen, mutta sitten tanssilattia veti puoleensa. Takas hostellilla olimme joskus klo 04. Lucilla herätys klo 05. Huh, menipä myöhään. Lainaan kännykkääni herätyskelloksi hänelle. Itsellä herätys on klo 07, joten en minäkään kovin paljon ehdi nukkua. Aamulla herään kun Luc tökkäisee, antaa kännykän ja sanoo peace (se oli hänen vakiolausahduksensa aina). Siinä oli hyvästelymme :) Baarissa kuitenkin lupasin käydä Lucia moikkaamassa Australiassa mikäli hän saa työskentelyvisan sinne ja myös menee sinne. Ainakin kova into päällä ;)

17.7.
Oli todella huono olo, mutta ylös oli noustava. Laahustin juna-asemalle ja hyppäsin junaan. Nukuin lähes koko matkan. Bratislavassa väsytti edelleen tautisesti eikä innostanut etsimään busseja Tatralle, joten otin junan Krakovaan. Siellä olin puolilta öin. Joku nainen tuli tarjoamaan kämppää ja hetken empimisen jälkeen päätin lähteä katsomaan. Hinta oli kallis, 80 zlotya eli n. 20 euroa. Mutta oli aivan aseman vieressä, todella iso ja siisti huone ja vielä tv. Kello oli jo niin paljon ja väsytti tautisesti, joten otin sen kahdeksi yöksi.

18.7.
Nukuin pitkään ja puolelta päivin lähdin Wielickan suolakaivoksille. Siellä tutustuin yhteen 24-v. texasilaiseen tyyppiin, jonka vanhemmat ovat puolalais-ukrainalaisia ja tämä Alexander osaa molempia kieliä. Oli juuri 5 viikkoa Ukrainassa töissä, jotain lakijuttuja. Nyt oli tullut Puolaan moikkaamaan tuttujaan. Luola oli mahtava paikka. Kaikki patsaat, kappelit, aivan kaikki oli tehty suolasta. Tässä tuli myös rikottua syvyysennätys. Käytiin n. 140 metriä maanpinnan alla. Krakovassa mentiin ”Aleksanterin” kanssa kahville ja sitten tiemme erosivat. Vaihdoimme kuitenkin e-mail-osoitteet. Menin ostamaan lipun huomisaamuksi Varsovaan. Täti lippuluukulla ei osannut englantia yhtään, joten kirjoitin sen hänelle. Halusin lipun klo 10:05 junaan, mutta jostain ihme syystä sain lipun 8:05 junaan. No ei pahemmin haittaa. Alkoi satamaan, mutta ei se meikäläistä haittaa ja lähdin takas gamlaan stadiin. Menin yhteen kahvilaan missä olin myös viime vuonna. Kirjoitin päiväkirjaa ja lähdin takas kohti kämppää. Matkalla tapasin tutun kasvon, Möhön Joensuusta. Oli aloittelemassa reiliä jonkun kaverin kanssa. Ei aluksi muistanut minua, enkä tiedä muistiko ollenkaan :) Juteltiin kadulla hetki ja jatkoin kämpille. Lööbasin ja kävin suihkussa ja menin nukkumaan.

19.7.
Puolilta päivin Varsovassa. Olin ihan pihalla mihin mennä. Suunnistin eka Lonely Planetin ohjeiden mukaan, mutta turisti-infoa ei ollutkaan siellä. Takas asemalle ja jätin rinkan säilöön. Sitten huomaan, että asemalla on turisti-info ja että olin kävellyt sen ohi. Voi voi :) Kysyin neuvoa miten päästä Vilnaan. Menin ohjeiden mukaan jonkin matkan päähän keskustasta olevaan bussiasemalle ja ostin lipun. Lähdin takas keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. En oikein pidä Varsovasta. Krakova on paljon mukavampi. Mutta on tämä maa kuin Suomi. Sataa usein ja paljon juoppoja kaduilla ja ihmiset on tylsän masentuneen ja vihaisen näköisiä. Melkoinen ero verrattuna eteläiseen Balkaniin. Kiertelin ja kaartelin ja kävin syömässä yhdessä Lonely Planetin suosittelemassa paikassa. Mikcic nimeltään. Ihan hyvää safkaa, mutta ei mikään erikoinen. Taisin olla ainoa asiakas. Kävelin takas juna-asemalle, ostin vähän evästä ja lähdin kävelemään dösä-asemalle, n. 2 km. Hyppäsin kyytiin ja niin mentiin. Päiväkirjan kirjoittamisesta ei tahtonut tulla mitään pomppujen takia, joten aloin lukemaan National Geographya, jonka ostin Krakovasta. Sitten tuli väsy ja bussistakin sammui valo, joten yritin hiukan nukkua. Ei siitä kyllä mitään tullut.

20.7.
Aamulla todella aikaisin Vilnassa, klo 05. Ihmettelin hetken mihin päin pitäisi liikkua. Yritän etsiä pankkiautomaattia, mutta tuntuu että opastekyltit opastavat mihin suuntaan sattuu. Lopulta hoksaan ja löydän automaatin. Menen tavarasäilöön ja yritän kommunikoida kassatädin kanssa. Sitten takaata kuuluu englantia ja joku nuori mies tulee tulkiksi. Hän myös suostuu opastamaan minut alkuun ja ostaa jopa kartan minulle! Lupaan tarjota kaljan tästä hyvästä. Hyppäämme minibussiin ja menemme keskustaan. Nyt uusi ystäväni joutuu lähtemään tapaamaan kavereitaan, mutta sovimme että tapaamme myöhemmin päivällä. Kävi ilmi, että tulimme samassa dösässä tänne. On syntynyt Liettuassa, mutta asunut puolet iästään (on 20-v.) Puolassa, tällä hetkellä Varsovassa. Opiskelee joksikin insinööriksi. Minä lähdin kävelemään pitkin Vilnan katuja. Kello on vasta n. 06 joten melko autiota oli. Mutta parempi niin kuin mahdoton ryysis. Hienon näköinen kaupunki. Vanhoja taloja ja joitakin pieniä kujia löytyy myös. Todella siistiä ja talot on juuri maalattu ja kunnostettu. Myös moderni. Kaikki liikkeet ja puodit on vimpan päälle viimeistä huutoa. Kyllä tämä paikka nousee ranking-listassani korkealle tällä matkalla. Sattumalta eteeni tuli ulkoilmamarketti. Päätän mennä katsomaan. Kenkiä ja hedelmiä ja rihkamaa ja leipää ja kaikkea. Vieressä on kauppahalli ja menen sinne. Tämä on mielenkiintoisempi paikka. Isot miehet pilkkoo kokonaisia sikoja isoilla kirveillä palasiksi. Lihavat (siis todellakin lihavat) naiset pilkkoo ne edelleen pienemmiksi ja pistävät myyntiin. Lihaa on vaikka muille jakaa. Ja on muuten paljon läskiä lihassa, huh. Ei kuitenkaan tehnyt mieli ostaa lihaa :) Päinvastoin. Kiertelin ja kaartelin ja pian olin nähnyt melkein koko vanhan kaupungin. Menin venaamaan Mechistä ja sitten suuntasimme yhdessä kaljalle. Juttelimme jonkin aikaa ja lähdimme kiipeämään mäen päälle linnaan. Hienot maisemat kaupungin ylle. Sen jälkeen lähdimme alas ja kävelemään kohti parlamenttitaloa ja Mechiksen vanhaa kotia sitä vastapäätä. Menimme uudestaan kaljalle ja juttelimme lisää. Kutsuin hänet Helsinkiin, saa nähdä tuleeko ;) Mukavaahan se olisi, mukava tyyppi. Otamme minibussin asemalle ja ehdimme hyvin. Vielä 5 minsaa aikaa ennen kuin Mechinin dösä lähtee. On menossa vanhempiensa luo jonnekin päin Liettuaa. Minä koitan ostaa lippua ennakkoon yöbussiin Riikaan, mutta ei onnistu. Lähden takas keskustaan. Matkalla alkaa sataa ja venaan jonkun aikaa puun alla sateen loppumista. Kunhan vain hengailin stadissa. Kävin syömässä italialaisessa. Hyvää pastaa, mutta taisi olla kaupungin kallein rafla ;) Kävin myös nettikahvilassa ja ainut meili oli, että äiti kyseli koska tulen takas. Lähden hissuttelemaan takas kohti dösäasemaa. Tavarasäiliö menee kiinni jo klo 21, joten siksi pitää olla niin ajoissa. Käyn kaupassa. Oma kelloni on ollut jossain toisessa aikavyöhykkeess ja olen tuntia liian aikaisin paikalla. Mutta parempi näin päin kuin että myöhässä. Istahdan penkille ja venaan. Taisin välillä vähäksi aikaa jopa torkahtaa. Lopulta dösä tulee ja onpa melko täysi.

21.7.
Aamulla aikaisin Riikassa. Nyt tuli bussissa nukuttuakin hiukan kun väsytti niin paljon. Taas olin pallo hukassa mihin mennä. Jätin rinkkani säilöön ja lähdin ulos haahuilemaan. Heti aseman kupeessa on todella iso marketti ja onpa joukossa myös monta kauppahallia. Mielenkiintoinen paikka. Käyn myös jossain tornin luona. Vähän samanlainen kuin Varsovassa se iso monsteritalo. Menin takas asemalle ja menin opaskylttien mukaan kaupunkiin. Nyt oltiin ilmeisesti vanhassa kaupungissa. Vanhaa on ja rikkinäistä. Ensivaikutelma tästä kaupungista on likainen ja ankea. Mitä pidemmälle kävelin sitä kunnostetumpia ja siistimpiä talot on. Mutta kadut on lähes autiot. Vettä tihkuttaa. Kaamea kusihätä. Näen Mäkkärin ja päätän kaiken uhalla mennä sinne. Tilaan kahvin ja omenapiiraan ja menen vessaan. aah. Mutta olo ei parantunut. Väsyttää, vettä sataa, kaikki paikat on kiinni... Päätän että otan ekan dösän Tallinnaan ja olen saman päivänä kotona. Mutta mitä! Kaikki päivädösät on täynnä, joten piti ostaa lippu yödösään. Voih. Ei muuta kuin takas stadiin palloilemaan. Joku suomalainen risteilyalus oli juuri tullut ja paikka oli täynnä suomalaisia. Apua! Onneksi sade piti välillä taukoa. Ihan hienolta paikalta näyttää, kuitenkin itse pidin hiukan enemmän Vilnasta. Ero on vähän kuin Prahan ja Budapestin välillä. Nyt kyllä tuntuu siltä, että suihkua tarvitaan. Ja kunnon sänky missä viettää yksi yö kunnolla. Ja hampaat, oi oi. Vaatteetkin likaiset. Mutta kyllä sen kestää kun tietää että kohta pääsee saunaan. Kotiin ei kyllä kamalasti tee mieli. Aika loppui kesken, mutta sitä haluaisi kuitenkin jatkaa. Ehkä enemmän kaipaan Kreikan aurinkoa. Hmm... kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin tämäkin. Aikani palloiltuani kello oli jo 23 melkein, joten menin dösikselle venaamaan. Bussi Tallinnaan lähtee 23.50. Ai niin... päivällä näin bussiaseman edessä Jeesus on Herra! -dösän. Joku ryhmä oli tullut tänne evankelioimaan. En ollut uskoa silmiäni. Täytyi oikein mennä jutustelemaan.

22.7.
Aamulla joskus 05 aikaan Tallinnan satamassa. Satama aukeaa vasta klo 07. Muutama muukin samassa dösässä tullut jäi satamaan. Kauhea kusihätä, lähden kävelemään vähän sivummalle. Kesken toimien tulee joku Securitas auto. Ilmeisesti katsomaan outoa hiipparia. Ajaa kuitenkin suoraan ohi. Mutta silti hieman nolo tilanne ;) Viimein satama aukeaa ja ostan lipun ekaan lauttaan Helsinkiin. 18 jotain euroa menolippu. Lautalla ostan vähän evästä sikakalliista kahvilasta. Vähän tax-free karkkeja piti myös ostaa. Viimein Stadissa ja oi voi sitä mahtavaa maisemaa mikä avautuu Kauppatorin ylle laivasta. Home sweet home. Tullissa vielä innokas virkailija pysäyttää ja kysyy puhunko suomea ;) Vastaan kyllä, ja esittää vastakysymyksen olenko kuitenkin eestiläinen. Vakuutan, että ihan suomalainen olen ;) Kyselee tavaroista ja vihjailee olisiko jotain laitonta ehkä kyydissä. No ei ole. Näytin kyllä varmaan siltä, kun Baltian läpi tullut kolme yötä enkä suihkussa käynyt enkä hampaita pessyt ja vaatteetkin vähän likaiset, hamppuinen t-paita :) Sataman ulkopuolella neuvon joitakin jenkkiläisiä. Ovat tulleet päiväksi käymään Helsingissä. Menen dösään ja himaan. Haen Katrilta (siskoni) kotiavaimen ja laitan saunan päälle. Markus (kämppikseni) on jossain. Katri lähtee johonkin. Aah, sauna, ei ole sen voittanutta.