Zagrebin kiipeilyklubi

Koti 2/3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Palaute Tilastot Kartta Kuvagalleria

18.7. Aamulla heräsin kun siivooja tuli hoputtelemaan pois huoneesta. Muutama muu jäi vielä kuitenkin vähäksi aikaa huoneeseen ennen kuin lähdettiin. Kaupasta kävin hakemassa hieman aamupalaa, 25KUN. Lähdin syömään hieman sivummalle ja päädyin johonkin kansallisteatterin tai -museon eteen ja jäin penkille syömään. Lähdin vielä sivummalle kävelemään ja päädyin johonkin paikalliseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Sisälle vaan (tai ulkonahan porttien sisällä paikka oli) ja katselemaan kasveja, yhteensä 10000 eri lajia kaikkialta maailmasta.


Kuvateksti: Zagrebin yliopiston tieteellinen puutarha, missä on 10 000 eri lajia joka puolelta maapalloa. Lammessa oli paljon kilpikonnia ja joitakin punaisia kaloja.

Takaisin torin laidalle ja turisti-infoon kyselemään Kroatian kansallispuistoista. Eivät tienneet mitään niistä siellä. Antoivat kuitenkin jonkun yleisesitteen Kroatiasta. Käväisin nettikahvilassa, 16KUN. Ajattelin ostaa jonkun paikallisen bändin levyn täältä, mutta kaikissa levykaupoissa ei ollut kuuntelumahdollisuutta. Todella omituista. Lopulta jouduin ostamaan jonkun myyjän suositteleman levyn, Hladno Pivo -nimisen kalifornia punkkia soittavan bändin livelevyn. Eipä ole niin hyvä kuin tsekkiläinen Wohnout, mutta kyllä tätäkin kuuntelee. Hintataso levyissä sama kuin Suomessa, ellei jopa hieman kalliimpi. Levy maksoi 126,90KUN.


Kuvateksti: Zagrebissa näköalatorniin päästessäni alkoi satamaan ja kaunis sateenkaari ilmestyi taivaanrantaan. Sateenkaaria oli kaksi päällekkäin ja ne näyttivät laskeutuvan aivan tornin juureen. En käynyt katsomassa löytyisikö kultaämpäriä. Kuvan oikeassa laidassa katedraali.

Lähdin hortoilemaan kaupungille ja eksyin jollekin näköalatasanteelle. Siinä oli vielä joku vanha palokunnan torni mihin pääsi kiipeämään ylös. Hienot näkymät kaupungin ylle. Ylhäällä joku nuori mies sanoi jotain kroatiaksi, ja pyysin sanomaan englanniksi saman. Ei mitenkään kovin hyvin puhunut englantia, mutta kyllä ymmärsimme toisiamme. Hän osoittautui musiikkimieheksi ja metallimieheksi, joten hän oppi että mm. HIM ja Apocalyptica on Suomesta. Mukava heppu, kerroin hänelle paljon muutakin Suomesta ja hän taas Kroatiasta. Ylhäällä ollessamme alkoi satamaan ja kauis sateenkaari ilmestyi kaupungin päälle. Postikortteihin meni 21KUN.


Kuvateksti: Entisestä palokunnan tarkkailutornista oli tehty näköalatorni. Vanha kello oli jätetty paikalleen ja köysikin vielä löytyi. En viitsinyt kokeilla kuinka kajahtaa.

Kävin katsastamassa yhtä kiipeilyklubia mikä tuli sattumalta vastaan kävellessäni. Ei ollut paikalla ketään kiipeilijää, mutta joku mies pyysi tulla käymään hieman myöhemmin uudestaan. Kävin kaupasta ostamassa leipää, 8,50KUN, ja syötyäni lähdin takaisin kiipeilyklubille. Nyt oli jo porukkaa paikalla ja litkivät olutta hyvää tahtia. Kyselin hieman kiipeilymahdollisuuksista Kroatiassa ja kovasti esittelivät paikkoja ja kauppoja. Mitään mainosesitteitä heillä ei ollut, joten ostin kiipeilykirjan missä oli topot kaikkiin seiniin Kroatiassa sekä yleistä tietoutta. Kerroin heille Suomen "mahtavista" kiipeilyseinistä. Itse kertoivat käyvänsä enimmäkseen Sloveniassa kiipeilemässä, missä on paremmat kalliot kuin Kroatiassa. Kysyin tyypeiltä myös kansallispuistoista ja nämä sentään tiesivät jotain. Selvästi innoistuvat kysymyksestäni ja tekstiä alkoi tulla. Pois lähtiessäni kiipeilijät olivat jo siinä kunnossa, että seinälle en olisi heitä uskaltanut päästää. Ennen nukkumaanmenoa kävin vielä yhdessä kuppilassa, 14KUN.

Tilastot:
72KUN yöpymiseen (60.1 mk)
47,50KUN ruokaan (39.6 mk)
16KUN nettikahvilaan (13.3 mk)
126,90KUN cd-levyyn (106 mk)
21KUN postikortteihin (17.5 mk)
120KUN kiipeilyoppaaseen (100.2 mk)
Yhteensä 336 mk
Yhteensä 56 €

Seuraava sivu